03 maaliskuuta, 2012

100 lukijan arvonta!

 ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUJILLE!

Nyt on käynyt niinkin ihanasti, että kynsiblogini on saanut huimat sata lukijaa! <3 Kiitos teille kaikille, ja toivottavasti olette viihtyneet/viihdytte jatkossakin lukijoinani ;)

En sitten rajannutkaan tätä arvontaa vain googlen lukijoille, koska tiedän että blogillani on seuraajia muutakin kautta. Haluan antaa heille myös mahdollisuuden osallistua.

Palkinoon olen kasannut ja maksanut itse. Se on OPI-painoitteinen, ei ole kenellekkään varmasti jäänyt suosikkimerkkini epäselväksi ;) Tässä on palkinto, klikatkaa toki kuvat suuremmiksi:


Kolme OPI-lakkaa: Panda-monium Pink, DS Extravagance ja Crown Me Already!


Hoitotuotteita: OPIn Avoplex kynsinauhaöljy, jonka voi ottaa vaikka käsilaukkuun mukaan ja OPIn Avojuice kosteusvoide, tuoksuna mango.


Kynsikoristeita: hyrrällinen microhelmiä, hopea ja kulta. Hyrrä erivärisiä strasseja, koko 2mm. Valmiiksi leikattuja fimoviipaleita hyrrässä, ja leikkaamattomia minifimotankoja. Arkki water decalseja/ siirtokuvia. Kaksi purkkia glitter dustia, violetti ja kulta. Lisäksi kaksi dotting toolia.



Osallistumisohjeet:

Arpoja on mahdollista saada viisi kappaletta, seuraavin ehdoin:

1. Kirjoitat tähän postaukseen kommentin, tai lähetät sähköpostin osoitteeseen rakkauskynsiin@gmail.com. Keksit itsellesi nimimerkin, ja kerrot mitä kautta seuraat blogiani tai löysit tänne, kirjoita myös sähköpostiosoitteesi. Jos et ole julkinen lukijani, kerro lisäksi koko nimesi.

2. Olet lisäksi lukijani Google-käyttäjäraadin (bloggerin) kautta. Tietysti voit vielä liittyä arvonnan ollessa käynnissä. (Sähköpostissa kerro nimimerkki jolla seuraat, kommentissa ole kirjautuneena sisään samalla nimimerkillä)

3. Olit lukijani ennen tätä arvontaa. Haluan tällä arvostaa pidempiaikaisia lukijoitani, joiden ansiosta olen bloggarina viihtynyt ja tämän arvonnan järjestänyt :)

4. Kerrot parannusehdotuksen, tai postaustoiveen. Jos et keksi em. mainittuja, kerrot lempilakkauksesi blogissani, tai mistä erityisesti pidät. Tässäkään ei hyväksytä "ihan kiva" ja "hieno tausta" -tyylisiä kommentteja.

5. Mainostat arvontaa omassa blogissasi, omana postauksena tai blogisi sivupalkissa. Muista liittää mukaan linkki mainokseen!

Arvonta on käynnissä välittömästi, ja päättyy 17.3.2012 klo 24:00. Arvonta-aika on siis kaksi viikkoa, ja voittajat julkaisen mahdollisimman pian. Annan jokaiselle arvalle oman satunnaisen numeron, ja lisäksi näistä arpanumeroista arvon True Random Number Generatorilla vielä voittajan. Voittajan julkistan täällä blogissa, ja laitan hänelle lisäksi sähköpostia. Hänellä on viikko aikaa ilmoittautua, muuten arvon uuden voittajan.

Osallistumiset tosiaan kommenttina tähän postaukseen, tai sähköpostiin rakkauskynsiin@gmail.com. Kerrothan lisäksi kuinka monella arvalla osallistut, ja mistä olet ne "ansainnut" :)

Onnea arvontaan!

147 kommenttia:

  1. Osallistun! :) Löysin tän blogin alunperin varmaan jonkun toisen blogin kautta. (1)
    Luen bloggerin kautta (2) ja olin julkinen lukija myös ennen arvontaa. (3)
    Postausehdotuksia; tutoriaalit - videoita tai tavallisia, kumpikin käy - ja tuotearvostelut. Toki tykkään katsella myös pelkkiä lakkauspostauksia.(4)

    Eli 4 arvalla mukana. :)

    kanerva_89@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Osallistun! Löysin blogiisi toisen blogin kautta, en muista tosin blogia :( Luen bloggerin kautta nimellä Melli ja olin lukijasi jo ennen arvontaa. Ehdottaisin myös tutoriaaleja, lisäksi videot voisi olla hauskoja! Pakko vielä mainita että Minnie Manicure -postauksen Minni Hiiri -kynnet oli aivan ihanat, todella söpöt!

    Yhteensä siis 4 arpaa :)
    butterfliesinsteadblog@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tahtoo myös osaalistua! Tännehän löysin kaverin blogin (Belegwen) kautta (1). Olin lukijana jo ennen arvontaa (3) ja edelleen luen Bloggerin kautta (2). Parannusehdotuksia olen huono keksimään, joten en niitä laita. Mutta tykkäsin kovasti noista My Dream Nails- kilpailuun tekemistäsi kynsistä. (4?)

    Tein myös postauksen omaan blogiini : http://verieana.blogspot.com/2012/03/arvontaa-taas.html (5)

    Arpoja on siis 4-5, riippuen siitä kelpuutatko tuon kynsikommentin arvaksi vai et :)

    Sähköpostiosoitteeni on verieana (at) mbnet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväksyn, tarkoitus olikin nimetä joku tietty lakkaus, eikä vain että "kivoja kynsiä" ;)

      Poista
  4. Hieno arvonta, pakko osallistua :D Olen vanha lukija bloggerin kautta nimellä -Caramel- ja laitoin mainoksen blogini sivupalkkiin http://fromcaramelshands.blogspot.com/ löytyy sieltä oikealta ylimmäisenä.
    Kommentista 1, lukija bloggerin kautta +1, vanha lukija +1 ja mainostus +1, mun laskutaidolla se tekisi 4 arpaa :)

    caramel-1985@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Osallistun!Kommentista yksi arpa.(1) Eli siis löysin blogisi toisen blogin kautta.(2) Luen Bloggerin kautta, ja luen nimellä eeemmi- sähköpostiosoitteeni on emmi.eronen@hotmail.com (3)

    Olen pidempiaikainen lukijasi :) (4)

    Lempipostauksesi ovat pitkät, ja ostoksiasi on mukava katsella. Olisi mukavaa jos tekisit kynsitutoja, oppisin itsekkin paremmin:) Ja toki kaikenlaisia vinkkejä voi antaa:)! (5)

    Mainostin Arvontaasi omassa blogissani ja siihen linkki :

    http://emmisnails.blogspot.com/

    Eli siis osallistun kaikilla 5 arvalla:)
    Mukavia arpa ja postaushetkiä toivottelee eeemmi-

    :)

    VastaaPoista
  6. Osallistun arvontaan! :) Liityin lukijaksi niin kauan aikaa sitten, etten kyllä muista mitä kautta tänne löysin.

    Olin lukijasi ennen arvontaa.

    Luen bloggerin kautta nimim. Emmi.

    Osaat mielestäni (ainakin melkein aina) yhdistellä värejä tosi hyvin ja koristelut on kekseliäitä :) Pidän myös tästä blogin yksinkertaisesta, mutta silti erilasesta ulkoasusta. Itse pidän enemmän ranskiksista, mutta silti tykkään tosi paljon sun lakkauksista.

    Mainostin blogiasi täällä: http://ijustlovenails.blogspot.com/p/arvontoja.html

    Täydet 5 arpaa sain :)

    VastaaPoista
  7. Osallistun :)
    Löysin blogisi toisen kynsiblogin kautta (1).
    Luen bloggerin kautta, ja luen nimellä Essi ja sposti on: essi.daniela@live.com (2).
    Olen ollut lukijasi ennen arvontaa (3).
    Pidän pitkistä postauksista, ja siitä ettet jätä postauksien väliin kauhean pitkää aikaa. Voisit tehdä tuton, ja tehdä esim. tuotearvostelun(4).
    Mainostin arvontaa täällä: http://essitaasvauhdissa.blogspot.com/2012/03/arvonta-rakkaus-kynsiin-blogissa.html (5)
    Elikkäs viidellä arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  8. 1. Jane osallistuu ehdottomasti! sposti on Nailsfirst@hotmail.fi Blogisi löysin muistaakseni jonkun toisen blogin kautta.

    2. Olen lukija googlen kautta

    3. Olen vanha lukija

    4. Sulla on ihan superkiva blogi, yksi mun lemppareista :) Tykkään erityisesti ostopostauksista, mun mielestä on aina niin kiva lukea kun muut hehkuttaa ihan innoissaan uusia juttujaan :D Postausehdotuksena joku tuto ja esittelypostaus (ellet sellaista ole jo tehnyt), olisi mukavaa tietää sinusta enemmän :)

    5. mainostin: http://nail-wonderland.blogspot.com/p/arvonnat_04.html

    Pakko osallistua kaikilla 5 arvalla, palkinto on ihana!! Panda-monium Pink odottelee jo minua siellä ;) Ja DS Extravagance on ollut himotuslistallani jo pitkään <3

    VastaaPoista
  9. Osallistun innolla! Kohdan (1) mukaisesti kommentoin tässä ja nimellä Mervi, olen (2) käyttäjäraadissa ja (3) ollut siellä jo ennen arvontaa.

    Rakastan värejä, joten toivon (4) "värikkäitä" (ja tarkoitan, että esim. joku kirkas väri tai pari, ei välttämättä että sateenkaari yhteen kynteen tai kaikki eri väreillä) inspiraatiokuvia (kyvyt ei riitä mihinkään monimutkaisiin, joten lähinnä väri-inspiraatioita haen). Ja turkoosin eri sävyjä minulta löytyy jo niin monta, että toivottavasti ei mitään sellaista, jonka seurauksena tarvitsen vielä yhden lisää ;)

    Ja blogissani http://therearelilactrees.blogspot.com/ (5) löytyy mainos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sähköpostiosoite sitten jäi, thereareli​lactrees@g​mail.com

      Poista
  10. Kohdat 1 - kommentti,2 - Lady Narcissa,3 - olin lukijasi jo ennen arvontaa ja 4 :
    Postausehdotus olisi seuraavanlainen: Jotain lyhyille kynsille, siis miten lyhyistä kynsistä saisi upeat. Sinulla itselläsi on aika pitkät miun mittapuulla, mutta voisit tehdä vaikka jollekkin lyhytkyntiselle ystävällesi lyhyille kynsille sopivat lakkaukset/koristelut :) Itse en työni vuoksi pärjää pitkien kynsien kanssa, ne katkeilevat jatkuvasti mikäli edes pääsevät kasvamaan.

    cyberesque@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Luen blogiasi Bloggerin kautta nimellä cottoncandy ja olen ollut lukijasi jo ennen arvontaa :) Blogisi olen löytänyt muistaakseni toisen blogin kautta.

    s-posti: cottoncandymaker@hotmail.fi

    VastaaPoista
  12. Löysin tänne toisen blogin kautta ja heti tietenkin mukana arvonnassa:) Olen julkinen lukijasi nimellä Sissi ja mainostin arvontaa omassa blogissani täällä: http://betternailday.blogspot.com/2012/03/arvonta-rakkaus-kynsiin-blogissa.html

    s-postini on teag@iki.fi

    T: se 101. lukija joka ihmettelee, miksei aiemmin ole löytänyt tätä blogia joka vaikuttaa mielenkiintoiselta;)

    VastaaPoista
  13. Liityin lukijaksesi juuri nimellä Kiisi-keiju. Arvonnan mainos löytyy blogistani:http://kiisi-keiju.blogspot.com/2012/03/rakkaus-kynsiin-blogissa-arvonta.html.

    Löysin blogiisi blogini ensimmäisen lukijan kautta ja hänen mainostuksen kautta :)

    Selailin ennen osallistumista blogiasi, ihania koristeluja, en osaa päättää mielestäni parasta. Tai jos jonkun kerron kuitenkin niin mustat ransikikset ja kukka koristus oli mun mieleen. Harvoin käytetään mustaa ransista, mutta se näytti hyvältä. Koristelu oli aika simppeli, mutta siihen ei olisikaan sopinut mielestäni kauheasti kaikkea koristusta.

    Olisi kiva nähdä kynsipostauksissasi hieman enemmän värejä. Aika moni näytti olevan yksivärisiä tai muutamaa väriä. Kevään tullen olisi kiva nähdä värikkäämpiä kynsiä.

    kiisikeiju@gmail.com

    Jos oikein laskin niin olen 4 arvalla mukana.

    VastaaPoista
  14. Seurailen blogiasi blogilistan/bloglovinin kautta sekä blogini linkkilistan kautta:)
    Olen ollut aktiivinen lukija jo ennen omaa blogiani, blogilistan/bloglovinin kautta, käykö se, vai pitäisikö olla bloggerin kautta entinen lukija?
    Postaustoiveena/kynsitoiveena semmoista että kun sulla on yleensä aika yksinkertaisia kauniita lakkauksia, niin tekisit jotkin todella överit lakkaukset, ja jotka vielä miellyttäisivät silmääsikin;) Lisäksi nuo meikkaus ja geelikynsihommat kiinnostavat kovasti! Jatka siis niidenkin postailua:)
    Arvonnan mainostus tässä osoitteessa http://kynsille.wordpress.com/2012/03/03/rakkaus-kynsiin-blogin-arvonta/

    Eli 4 arpaa, jos tuo 3.kohta hyväksytään muunkin kuin bloggerin kautta:) Muuten sitten 3kpl.

    Ainiin ja nimimerkkini: KynsilleM
    sähköposti: minttu_12_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana palkinto!

    1. Seuraan blogiasi oman blogini blogilistauksen kautta ja löysin ihanan blogisi toisen blogin kautta. S-postiosoitteeni on pumpulipupupupu(at)gmail.com

    3. Olin kyllä lukijasi jo ennen tätä arvontaa, en kuitenkaan kyllä bloggerin kautta, sillä en itse käytä sitä blogien seuraamiseen. :)

    4. Varsinaisia parannusehdotuksia minulla ei ole. Tykkään tavastasi ottaa kynsikuvat läheltä, käsi ylöspäin ja ulkona. Tosi kauniita kuvia ja lakkauksen näkee hyvin. Lempparilakkaukseni tähän asti on ollut se poikasi suunnittelema hyvin värikäs glitter turkkosilla pohjalla, se oli minusta fantastinen. Terveisiä vain taitelijalle! :)

    Elikkä yhteensä kolme arpaa tästä tulee. :)

    VastaaPoista
  16. Mukana ehdottomasti, kahden arvan voimin! (:
    Lukija + kommentti! (:

    beautiful.darkness@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihana palkinto, sallistun! (:

    1.Löysin blogin toisen blogin kautta. Sähköposti elli-noorap@luukku.com

    2.Seuraan blogia bloggerin kautta nimimerkillä Elli ja olen siis julkinen lukija (:

    3.Musta olis kiva sellanen 'parhaat lakat' tai joku tuote esittely jostain kynsi tuotteesta (:

    Olen mukana siis kolmella arvalla jos oikein ymmärsin ja olen siis uusi lukija!

    VastaaPoista
  18. 1. löysin blogin toisen blogin kautta joka oli mainostanut arvontaasi :)
    2. olen uusi lukijasi ja siis nimimerkillä HANI
    3. sposti heidi-1092@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. uutena lukijana, löysin tänne toisen blogin mainoksesta. :) Seuraan blogiasi bloggerin kautta nimellä 3nn. Sähköpostini on enni94@hotmail.com.
    Aivan ihana blogi sinulla, olisin liittynyt kyllä lukijaksesi ilman arvontaakin! :)

    VastaaPoista
  20. Ihana palkinto, oot onnistunu valitsemaan lakkoja joiden kaikkien ostoa oon itse pohtinut eli ehdottomasti osallistun! :)

    1. Seuraan Googlen käyttäjäraadin kautta, nimimerkkinä Sonne. Ei mitään muistikuvaa kyllä mistä tänne löysin
    2. ^^ Kyllä seuraan Googlen käyttäjäraadin kautta julkisena lukijana. :)
    3. Juuu olin lukijana ennen arvontaa.
    4. Postaustoiveena voisin haluta että esittelisin kaikki OPI-lakkasi samassa postauksessa! En tiedä tosin paljonko sulla niitä on, että olisiko se mahdollista niitä samaan postaukseen laittaa. ;D Palautetta blogista näin muuten tuli mieleen, että kiva kun blogissa kuvat ja teksialue on iso! Toki omaan makuuni kuvat voisivat olla vieläkin isompia, mutta tämähän on makukysymys. :)

    Eli 4 arpaa tulisi minulle! ;D Sähköposti vielä: blogisonnela@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana tottakai! :)
    Luen siis nimellä SMURFFISARA, ja olen ollut lukijasi jo ennen arvontaa :-) Ja postaustoive olis sellane, että lyhyille kynsille olis kiva saada joku tutoriaali :) Kun mulla on lyhyet kynnet, ni olis kiva saada joku tuto tämmösille minikynsille että miten niistäkin saa hienot ja olis kiva jos se olis värikäs kynsitutoriaali että lakat olisivat värikkäitä :)
    Lisäksi mainostin arvontaasi blogissani omassa postauksessaan, tässä linkki siihen : http://thekeytomadness.blogspot.com/2012/03/rakkaus-kynsiin-blogissa-arvonta.html

    eli 5 arpaa jos yhtään oikein laskin ? :D

    VastaaPoista
  22. Onnittelut 100 lukijasta :)

    1. Luen GFC:n ja/tai Blogilistan kautta ja muistaakseni Sonnelasta löysin tieni tänne :)
    2. Olen vanha lukija
    3. ja lueskelen blogiasi nimellä Riikka
    4. Ruusuja annan tarkoista ja isohkoista kuvista, niitä on ilo katsella :) Suuren OPI "fanina" haluaisin nähdä postauksen, jossa esiintyvät kaikki OPI lakkasi.

    Eli tuosta taitaa tulla 4 arpaa?

    - Riikka / riikkalala@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Onnea, onnea!

    1. Luen blogia bloggerin kautta, ei mitään muistikuvaa mistä tänne löysin, toisen blogin kautta varmaankin.
    2. Olen vanha lukija, pyrin usein myös kommentoimaankin. :)
    3. Luen nimimerkillä Belegwen
    4. Tykkään lukea tätä blogia. :) Hyvät isot kuvat, mutta toivoisin niitä kuvia kuitenkin ehkä enemmän, eri kulmista tai tekovaiheista.
    5. Mainostin tietenkin blogissani osoitteessa

    http://belegwen.blogspot.com/2012/03/arvontaa-pukkaa-rakkaus-kynsiin.html

    VastaaPoista
  24. Moikka!! Ihana arvonta! Onnittelut sadasta lukijasta! Luen bloggerin kautta ja löysin tänne toisen blogin kautta :) Ja postausehdotuksena multa,et videoita ois kiva katsella :)

    emmi12345@gmail.com

    Terkuin, Emppu

    P.S. Mun laskujen mukaan 3 arpaa :D

    VastaaPoista
  25. Uusi lukijasi olen ja löysin tänne arvontamainoksen kautta. charmedtaisan at hotmail.com (1. arpa)
    Luen GFC:n kautta. (2. arpa)
    Mainostan täällä: http://korkokengiss.blogspot.com/2012/03/naita-erilaisia-arvontoja-tuntuu-nyt.html (3. arpa)
    Postausehdotus/palaute: OPi näyttäisi olevan lemppari lakkasi, mutta ois kiva saada postaus muiden merkkien suosikkilakoistasi. Ja miksipä et voisi esitellä myös suosikkisi OPI:lta. :) En tiedä, miten en ole aiemmin blogiisi eksynyt ja olen nyt todella tyytyväinen, että tänne löysin, koska sulla on paljon sellaisia lakkoja, joita itsekin haluaisin kokoelmiini ja siksi on kiva nähdä niitä lakkauksissa. Aion ehdottomasti jatkossa seurata blogiasi. (4. arpa)

    Neljällä arvalla siis mukana. :)

    VastaaPoista
  26. olen lukija googlen kautta (1). löysin blogisi arvonta mainoksen kautta korkokengissä blogin kautta. (2)

    ehdotus: tutorialit:))!esim kynsien koristelu! (3)

    eli 3 arpaa

    annunblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  27. 1. Osallistun! Löysin blogisi toisen blogin kautta, jonka nimeä en muista... :D Sähköpostini on nails1820@gmail.com
    2. Luen bloggerin kautta nimimerkillä Nails1820
    3. Olen vanha lukija :)
    4. Tykkään blogistasi tosi paljon! Minulle on jäänyt parhaiten mieleen se musta ranskalainen manikyyri, ja tein äsken manikyyrin jossa tuo musta ranskalainen manikyyri oli innoittamassa ! :)

    Eli neljällä arvalla mukana, ihanaihanaihana arvonta! :) Onnea 111 lukijasta! ;)

    VastaaPoista
  28. 1. Löysin tieni tänne muistaakseni blogilistalta :)
    2. Luen bloggerin kautta, nimellä Malla
    3. Olen vanha lukija :)
    4. Mainostelin osoitteessa
    http://naillissima.blogspot.com/2012/03/arvonta.html

    sposti naillissima@hotmail.fi

    VastaaPoista
  29. 1. Minäkin mukaan! Löysin blogin toisen blogin kautta, kun selailin lukijoiden blogeja, en vain millään satu muistamaan mikä tämä kyseinen blogi oli... s-posti: annele_kuronen@hotmail.com
    2. Nimimerkillä Cira luen julkisesti :)
    3. Vanha lukija olen :)
    4. Voisit joskus pitää sellaisen teemaviikon, ettet käyttäisi yhtään OPI:n lakkoja :) Ja jos paras lakkaus pitäisi sanoa, niin hmm... tässä hetken selailtuani sanoisin ehkä tuo "Perjantai 30. joulukuuta 2011" tuollainen turkoosi lakkaus :) En oikein tiiä miks valitsin just sen, mutta väri on tosi ihana ja muutenkin on jotenkin huolettoman näköiset kynnet :D
    5. Mainostin myös blogissa, ja linkki tuossa --> http://justgloriousnails.blogspot.com/2012/03/rakkaus-kynsiin-blogissakin-arvonta.html

    Eli siis 5 arpaa? :)

    VastaaPoista
  30. 1. löysin tämän blogin jonkun muun blogin kautta, en muista mikä blogi oli kyseessä:D
    2. luen nimimerkillä iinaa
    3. olen seurannut blogia jo pidemmän aikaa, mutta liityin vasta nyt "virallisesti" lukijoihin
    4. tykkään blogissasi siitä, että selität asiat tarkasti ja postaat säännöllisesti ja usein. myös kuvista plussaa, ne on isoja ja hyvälaatusia(: olis kiva jos esittelisit joskus sun lempilakat ja kynsituotteet. Ihana toi palkinto ja sun blogi muutenkin !<:

    VastaaPoista
  31. Oon lukijana tuolla google käyttäjäraadissa, joten yksi vai kaksi arpaa? Ihana blogi sulla! (:
    sussu-89@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Oon lukijana tuolla google käyttäjäraadissa, joten yksi vai kaksi arpaa? Ihana blogi sulla! (:
    sussu-89@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi arpaa, yksi osallistumisesta ja toinen lukijana olemisesta :)

      Poista
  33. 1 Count me in! Löysin blogin toisen blogin kautta :)
    2 Nimimerkillä Kisacandy
    4. Tykkään sun käsialasta, eli siis tavastasi kirjoittaa :) Sitä on mukava ja helppo seurata. PIdän myös siitä, että olet ottanut itsellesi haasteita vastaan ja tehnyt ne loppuun saakka.
    p.s. Hyvä myös että laitat lakkojen nimet mukaan ;)

    VastaaPoista
  34. 1. Löysin toisen blogin kautta. :)
    2. Oon julkinen lukija nimellä Emilia
    4. Lakkauksesi ovat juuri sellaisia mitä minä yritän etsiä ja itse tehdä, tosi hyviä vinkkejä! :)
    5. Mainostin blogini sivulaidassa: http://emilianstuff.blogspot.com/

    Eli neljä arpaa :)

    VastaaPoista
  35. Löysin blogisi toisen blogin kautta ja olen julkinen lukija nimellä Tiina :) Sähköposti tiina.elisa@suomi24.fi. Eli kaksi arpaaa? :)

    VastaaPoista
  36. Henriikka nimella luen bloggerin kautta. henna.salenius@jippi.fi

    eli 2 arpaa

    VastaaPoista
  37. 1. Alunperin taisin blogisi löytää, kun kommentoit omaani, siitä asti olen mukana pörränyt :)

    2. Olen julkinen lukija GFC:n kautta

    3. Olin julkinen lukijasi jo ennen arvontaa

    4. Viihdyn hyvin blogisi parissa, siitä löytyy mielestäni kaikki ainekset loistavaan kynsiblogiin. Tykkään kun päivität hyvään tahtiin, lakkauksistasi saa inspiraatiota ja yleisesti ottaen, blogistasi vaan tulee hyvä fiilis ja se on ihanan lämmin henkinen. Sinulla on hyvä asenne tähän hommaan ja kirjoitustyylisi on miellyttävä. Nämä asiat saavat minun palaamaan blogiisi kerta toisensa jälkeen.

    Parannusehdotuksia onkin vaikea keksiä, koska olen niin tykästynyt blogiisi jo tälläisenään. Mutta mielenkiintoista olisi kuulla miten hoidat kynsiäsi, joten se olkoot postaustoiveeni. Huh minkä romaanin sainkaan tähän aikaan :D Ai niin ja sen haluan mainita, että tykkään kun täällä on niin iso kirjo erilaisia lakkoja, vähän väliä kuolaan lakkakokoelmaasi! Siitä tulikin mieleeni toinen postausehdotus: lakkakokoelman esittely.

    Eli mukana oltaisiin neljällä arvalla! Ihana palkinto muuten, oli ihan pakko osallistua :) Jos onnetar minua suosii niin minut tavoittaa s-postilla lifeofbambi at gmail.com

    VastaaPoista
  38. 1.Löysin tänne toisen blogin kautta
    2.ja liityin lukijaksi nimellä mirya
    3.Lempparilakkaukseni täällä ovat ehkäpä turkoosit korsettikynnet ja kirsikkakynnet (tällä hetkellä nuo, vaikea päättää, kun paljon niin ihania lakkauksia ; )) Tykkään blogisi tyylistä, siitä miten kirjoitat ja laitat käyttämäsi lakat yms. esille ja kuvat ovat selkeitä ja mukavia katsella.

    Mun laskuopilla siis kolme arpaa ja s-posti on :mirya@wippies.com

    VastaaPoista
  39. Löysin blogiisi toisen blogin kautta sattumalta.
    Olen lukijasi nimimerkillä anur
    Lempilakkaus taitaa olla Minnie manicure.Ihanat :)
    anuroininen at hotmail dot com

    VastaaPoista
  40. 1. Löysin blogiin muistaakeni jonkun toisen blogin kautta.
    2. Olen lukija GFCeen kautta.
    3. Olen ollut lukijana ennen arvontaa.
    4. Pidän blogisi hyvälaatuisista kuvista sekä tyylistäsi kirjoitella. Lakkauksista pidän erityisesti joulukuun 30. päivä postatuista vesikasvikynsistä, satumaisen kauniit =)

    VastaaPoista
  41. Ja osoitteeni heisku@suomi24.fi

    VastaaPoista
  42. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  43. Olen uusi lukijasi nimimerkillä Anzq ja eksyin onneksi ihanaan blogiisi arvontamainoksen kautta. (: S-posti on anna.lahtinen@wippies.fi (1) Olen nyt julkinen lukijasi bloggerin kautta (2).

    Selasin tuossa äsken jo muutamia postauksiasi läpi ja rakastuin tekemiisi kynsiin. (: Kuvat ovat todella hyviä ja kyntesi ovat kadehdittavan pitkät ja hyvän malliset. Lempparikynteni ovat nuo melko uudet pinkit ranskikset, missä oli strasseja mukana. (: Parannusehdotusta on vaikea keksiä, mutta sanotaan nyt vaikka, että videotutoriaali erottaa aina kynsiblogit massasta! :D (3)

    Sitä ollaan nyt siis kolmella arvalla mukana IHANASSA arvonnassa! (:

    VastaaPoista
  44. Liityin julkiseksi lukijaksesi nimellä Kati.
    Löysin blogisi arvontamainoksesta:)
    S.posti: kati.rinkinen@hotmail.com
    Postaus ehdotus: Joku helppo kynsitutorial minkä osaan/osaa kaikki kynsitaiteilun vasta aloittaneet:)Sä osaat kyllä tehdä aivan upeita kynsiä<3Jospa mäki joskus osaan tehdä:)

    Mukana siis 3 arvalla?:)

    VastaaPoista
  45. Moi, osallistun:) olen lukija nimellä Airi
    sposti airiantikainen@gmail.com
    ja blogi löytyi arvontamainoksesta, eli olen uusi lukija:)
    ja postausehdotus ois lempilakoista, ja sitten sun lempikynnet mitkä oot ikinä tehny, ja niihin vaikkapa tuto :)
    ja mainostin täällä http://somethinglikenails.blogspot.com/2012/03/arvontaa.html
    elikkäs siis 4 arpaa?

    onnea ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  46. 1) Blogisi löysin toisen kynsiblogin kautta (en muista minkä) ja seuraan Bloggerilla oman blogini suosikkilistalta :)
    2) Seuraan siis julkisesti Bloggerin kautta ja
    3) olen pitempiaikainen lukija
    4) Viimeaikaisista kynsistä suosikkini ovat olleet ystävänpäiväkynnet ja "nerd of the caribbean", vanhemmista mieleen jääneet korsettikynnet ja maailmankaikkeuskynnet, osaisinpa itsekin käyttää noita leimasimia paremmin. Parannusehdotuksia ei tule mitään mieleen kun tykkään blogistasi juuri tällaisena, eli jatka samaan malliin :)
    5) mainostin postauksessa: http://satunihmemaa.blogspot.com/2012/03/pikainen-arvontamainostus.html

    Ja tarvittaessa kiinni saa osoitteesta satun_ihmemaa@hotmail.fi

    VastaaPoista
  47. Osallistun 3 arvalla! Luen nimellä piukup ja luen bloggerin kautta ja olen ollut lukija jo ennen arvontaa. Muistaakseni löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta. piukup@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. 1 ja 2 Löysin toisen blogin kautta. Seuraan bloggerin kautta julkisesti, nimellä Birta, birtas79@hotmail.com
    3Lauksissa pidän runsaasta värikylläisyydestä ja laukkauksien monipuolisuudesta (joka kynsi erilainen)Laukkausissa paljon mukana leikkimielisyyttä, mistä tykkään. mukavaa myös löytää lisää oman ikäryhmän bloggareita :D
    Mainostin omassa blogissani. http://myblog-everydaygirl.blogspot.com/2012/03/arvonta-rakkauskynsiin-blogissa.html
    Elikkä neljällä arvalla lähdetään mukaan.

    VastaaPoista
  49. Osallistun myös. Liityin juuri julkiseksi lukijaksesi google-raadin kautta ja luen nimellä Mirja.
    Arvonnan ja blogisi löysin toisen blogin arvonta mainoksen kautta :)
    Laitoin myös mainoksen sivupalkiini GIWEAWAY/ARVONTOJA kohtaan, sen löydät tästä osoitteesta http://lepikossakuhisee.blogspot.com/
    Sähköpostini on mirjalepisto@gmail.com
    Ja laskeskelin että kolmella arvalla olisin mukana :)

    VastaaPoista
  50. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  51. Yksi osallistuja lisää :) löysin blogiin jonkun toisen blogin kautta. Seuraan Bloggerin kautta. Parannusehdotus: olisi kiva jos tunnisteissa olisi myös värit!

    VastaaPoista
  52. hehe kirjoittelin sinne päin arvonta viestiä (s-postilla) ja mainitsin, että en löydä blogiasi bloglovinin kautta.. haha kyllä se sieltä löytyi! :D sitä kautta siis seuraillaan ;)

    http://liinae-maniac.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun löytyi :) Varmaankin pari kuukautta sitte vasta listauduin blogloviniin, että jos olet ennen sitä yrittänyt hakea :)

      Poista
  53. Heips. (: Oon seuraillut sun blogia melkeinpä ihan alusta alkaen tuolta bloglovinin kautta. Nyt liityin julkiseksi lukijaksi. (: Nimimerkki tämä Miradelina

    Postaustoiveena olisi jotku muumiaiheiset kynnet. Ja haluaisin myös tietää mitä mieltä olet mattakynsilakoista. (;
    ELI SIIS NELJÄ ARPAA !
    mipe98@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itseasiassa juuri nyt kynsillä mattaa, näistä tulee postaus sitten huomenna tai tiistaina ;)

      Poista
  54. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  55. Luen blogia uutena lukijana nimellä kajsa (kaisamaria(at)live.fi) ja varmasti jatkan lukemista vastaisuudessakin :)

    Arvontaasi mainostin sivupalkissa blogissani sekasotku.blogspot.com

    VastaaPoista
  56. 1. Etsiessäni inspiraatiota lakkauksiini, löysin tänne blogista Vaperus d'asétone! Ja kyllä, liitetty kirjanmerkkeihin eli tulen jatkossakin seurailemaan kirjoitteluasi.

    Nimeni on Tiia ja s.posti tiiukka (at) hotmail.com

    4. Parannusehdotuksia ei ole vielä kun vasta tutkailen blogia, mielenkiintoiselta vaikuttaa. Omat lempilakkaukseni on tällä hetkellä erilaiset liukuvärjäykset ja ranskisten eri variaatiot. Erilaisia koristeita vasta opettelen käyttämään ja ottamaan tekniikkaa haltuun. Kaikki tutot ehdotonta plussaa.


    Vasta lueskelen blogeja, ehkä joskus rohkaistun pitämään omaakin, mutta nyt siis kahdella arvalla osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  57. Luen nimimerkillä Kynsikuu (kynsikuu(at)gmail.com). Hienon blogisi löysin klikkaamalla arvontamainosta toisesta blogista. Liityin heti bloggerin kautta lukijaksi, jotten hukkaisi blogiasi. :) Kahdella arvalla siis mukana.

    VastaaPoista
  58. Luen nimellä Taru ja olen julkinen lukia bloggeron kautta. :)Olen ollut lukijana ennen arvontaa. Mun lempilakkaus on varmaankin tämä http://rakkauskynsiin.blogspot.com/2012/02/lady-in-black-divine-swine-ja-metallic.html ja innostuin ostamaan mustan lakan jossa oli jo valmiina nuo violetit glitterit. Harmi vaan ettei ollut laadultaan niin hyvä kuin toivoin. :(
    Mainostin blogissani: http://my-little-addictions.blogspot.com/2012/03/ja-mainostusta-taaaaas-kerran.html
    Eli 5 arpaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ostit Wet n Wildin Night Prowlin, niin suosittelen laittaan kuitenkin kerroksen tai kaksi mustaa lakkaa alle :)

      Poista
  59. Ihanat palkinnot. Olen aika uusi lukija, yleensä Google Readerin kautta luen, mutta klikkaan myös tuosta bloggerin kautta nimellä Noora.

    s-postini on nooraloy at gmail.com

    VastaaPoista
  60. Luen nyt bloggerin kautta nimellä Sonja, parannusehdotuksia ei ole, mutta tykkään kovasti kaikista lakkauksistasi. Varsinkin nämä lakkaukset iskivät yksinkertasesta pitävälle; http://rakkauskynsiin.blogspot.com/2012/02/metallisia-kukkasia.html ja http://rakkauskynsiin.blogspot.com/2012/02/31-days-challenge-day-12-stripes.html.

    s-posti: sonjatervonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Luen blogiasi bloggerin kautta nimellä Oona ja löysin blogisi toisen blogin kautta. Kuten muutama muukin edellä, ehdottaisin enemmän tutorialeja :) sähköpostini on: oona.helenius@helsinki.fi

    VastaaPoista
  62. Luen blogiasi bloggerin kautta nimellä Oona ja löysin blogisi toisen blogin kautta. Kuten muutama muukin edellä, ehdottaisin enemmän tutorialeja :) sähköpostini on: oona.helenius@helsinki.fi

    VastaaPoista
  63. Tänne palaan aina ispiraatiota hakiessani.. =)
    Liityin vihdoin viralliseksi lukijaksesi, pitkään oon piilossa ihaillu.. ;)
    Olipa vaikea valita lempparilakkauksia (saati keksiä parannusehdoituksia yms) mutta ainakin yhdet lempparit ovat nämä:http://rakkauskynsiin.blogspot.com/2011/08/dotting.html !
    Toivoisin myös lakkauksia (ja esim konadeja) lyhyemmille kynsille.

    Jos oikein laskin, olen mukana kolmella arvalla!
    nannalumi@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Olen lukija, uusi sellainen!(= Parannusehdotuksena voisit välillä pitää käsiä eri asennossa kun otat kuvaa, en oikeen tykkää tuosta. :) Lempparilakkaus on kyllä ehdottomasti tämä yksinkertainen http://rakkauskynsiin.blogspot.com/2012/02/metallisia-kukkasia.html
    Löysin tänne kaverin linkittämänä, mainostin blogini ekassa postauksessa, tässä linkki:
    http://littlehungrygirls.blogspot.com/2012/03/tervve-oltiimpa-juulian-kaa-tanaan.html
    Ja tässä vielä sähköpostini; jenniv96@hotmail.com
    Laskin että 4 kommenttia :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa :) Kiitos osallistumisesta ja palautteesta, mutten löytänyt mainostusta tuosta linkistä??

      Poista
    2. kyllä se siinä on, alimmaisena aika pienellä :)

      Poista
    3. Jos se siinä alunperin olikin, en sitä ensin edes huomannut. Valitettavasti en voi tuosta antaa lisäarpaa, sillä säännöissä sanotaan: "5. Mainostat arvontaa omassa blogissasi, _omana postauksena_ tai _blogisi sivupalkissa_. Muista liittää mukaan linkki mainokseen!"

      Poista
    4. Eli siis "omana postauksena" tarkoitin, että teet pelkästään postauksen, joka otsikoidaan omalla nimellä, esim. "Arvonta Rakkaus Kynsiin -blogissa" tms, siinä on kuva ja sen lisäksi vähintäänkin linkki tähän arvontaan. Vielä ei ole liian myöhäistä sitä tehdä, jos haluat sen neljännen arvan ;)

      Poista
  65. Upea palkinto ! =)
    -Luen blogiasi bloggerin kautta, nimimerkillä ooka. Taisin aikoinani löytää tänne toisen blogin kautta :)
    -Olen vanha lukija

    memories@hotmail.com

    Ja kolmella arvalla mukana, jos oikein ymmärsin :)

    VastaaPoista
  66. nimim.: mmeri
    s.posti: meri.rantapaa@luukku.com

    löysin tänne siun kommenttejen kautta, jotka olit jättänyt miun blogiini(: Olin jo lukija ennen arvontaa.

    Siulta löytyy lakkauksia useampaan makuun ja kirjoitat kivalla tyylillä:3 En pistäisi pahakseni, vaikka välillä nähtäisiinkin pelkkiä swatch kuvia, ne kun aina hyödyllisiä on(: Myös tutoriaaleja olis kiva saada aina välillä. Tai jotain sen tapaista. Näkee selvästi, että panostat bloggailuun ja siitä suuri plussa!(: En ihan oikeasti löydä mitään muita parannus ehdotuksia. Täältä löytyy täydellisen kynsiblogin ainekset!

    Palkinto on muuten ihan huikea!

    VastaaPoista
  67. Luen blogiasi julkisesti bloggerin kautta nimellä Helluw. Niin ja olen uusi lukija.
    Löysin tänne Lepikossa kuhisee blogin kautta :)
    Sähköposti: hellugwellu@gmail.com

    VastaaPoista
  68. 1. Ihana palkinto! Osallistun, totta kai! Löysin tänne varmaan joko Blogilistan tai jonkun toisen blogin kautta. En muista enää. Luen tätä rss readerin kautta :P Nimimerkki on Amoena ja s-posti amoenaonline at gmail dot com.

    2. Seuraan myös Bloggerin kautta (kätevä tapa saada suosikkiblogit omaan sivupalkkiin).

    3. Olin lukija jo ennen tätä arvontaa :)

    4. Postaustoive: käyt läpi mun kynsilakkalistan ja teet samoilla lakoilla tosi hienot koristelut ja tutorialit totta kai, niin että voin helposti kopioida jutut omille kynsille? :D :D No okei, swatcheista tykkään minäkin, erityisesti semmosista mistä muuten ei tunnu oikein swatcheja löytyvän (esim models ownin freshen up - kokoelmasta löytyy tosi nihkeästi swatcheja).

    VastaaPoista
  69. 1. Marru osallistuu arvontaan, marru@netikka.fi
    2. Olen lukija bloggerin kautta
    3. Olen vanha lukija

    Eli 3 arvalla mennään :)

    VastaaPoista
  70. 1. MaryLiza nimellä luen. melindah1982@gmail.com
    2. Bloggerin kautta luen.

    VastaaPoista
  71. 1. Osallistun arvontaan a.polkutie@gmail.com
    2. Löytyi toissesta blogista kilpailuasi mainostaen.Olen siis uutukainen lukija vaan tämä menee kirjanmerkkeihini
    4. Olisi hauska lukea joku hieman humoristine postaus “Mitä kyntesi kertoo sinusta” aiheella. Myös morsius kynnet monella tapaa vois olla hauska postaus!

    VastaaPoista
  72. Haha. En seurannutkaan vielä Bloggerin kautta, mobiiliversiossa ei vain näy tuo sivupalkki niin ei tajunnut silloin kun tuon kommentin rustailin. Olin meinaan ihan varma, että seuraan :D

    VastaaPoista
  73. heiii seurailen bloggerin kautta nimimerkillä miiinari. löysin tänne toisen blogin kautta :) sähköposti v.mukala@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Olen julkinen lukijasi bloggerin kautta, luen nimellä Anni. Löysin tänne toisen blogin kautta. S.postini on Anyliinix@hotmail.com

    Postausehdotuksena esimerkiksi vaikka crackle-lakkojen testailua, tai kynsilakanpoistoaine vertailuja, tai käsinmaalausta suosituista aiheista kuten vaikka tv-ohjelmista tai elokuvista.
    Tykkään blogissasi ihanasta asenteesta, hyvistä kuvista, laadukkaasta tekstistä ja lempparikynnet on sitten uuden vuoden kynnet, eli 2011-2012 vaihteessa.

    Mainostin arvontaasi täällä : http://myglitterydreams.blogspot.com/2012/03/mahtava-arvonta.html

    VastaaPoista
  75. Osallistun kolmella arvalla!

    - osallistun arvontaan nimellä Johanna/Kiisseli
    - olen lukijasi bloggerin kautta
    - olin lukija jo ennen arvontaa

    johanna.dammert@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Osallistun neljällä arvalla :)
    1. Löysin blogisi toisen blogin kautta. Osallistun nimimerkillä Helew.
    2. Olen lukija bloggerin kautta.
    3. Olin lukija anonyymina jo ennen arvontaa, mutta olen kuitenkin vasta liittynyt bloggerinkin kautta lukijaksi. Sopiiko tämä yhdeksi arvaksi?
    4. Postaustoiveena jonkinlainen tutoriaali, esimerkiksi liittyen tulevaan kevääseen :)

    helewmau@gmail.com

    VastaaPoista
  77. 1. Seuraan Googlen käyttäjäraadin kautta, nimimerkkinä laululintu. LÖysiin toisen blogin kautta tänne
    2. ^^ Kyllä seuraan Googlen käyttäjäraadin kautta julkisena lukijana. :)
    3. olin lukia ennen arvontaa kai?
    4. postaus ideana erilaisia teemaviikkoja.. eläinteema, väriviikko tms..

    ja upeita kynsiä kertakaikkiaan, varsinki ne minni manikyyrit :)

    eli 4 arpaa ja säpö on ahdistuskohtaus-laululintu@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  79. Osallistun kolmella arvalla :)

    1. Nimimerkki Salla!!
    2. Olen google käyttäjäraadin kautta
    3. Parantamis ehdotuksena olisi, että banneriin laittaisit kuvan tekemistäsi kynsistä. Postaus ideana olisi kynsitutoja, niitä on niin kiva katsoa ja itse tehdä :) Myös joku postaus kynsienhoitoruutiineistasi olisi mielenkiintoinen.

    sallu.allen@luukku.com

    VastaaPoista
  80. Osallistun 3-4 arvalla, eli
    1. Löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta, en muista minkä.
    2. Olen bloggerin kautta lukija, nimimerkkini on Mia
    3. ja olin myös ennen arvontaa
    4. Sulla on monia ihania lakkauksia, mutta koska mä oon hulluna kimallukseen, tykkään eniten kaikista mitkä kimaltaa. Sirpaleita ja timantteja -lakkaus oli ihana.
    Ihan mahtava palkinto sinulla, onnen myyrä on se, kuka tuon voittaa!

    Sähköpostini on mia.omaposti@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä arpaa, jos oli julkinen lukija ennen arvontaa, siitä kiitetään jo kolmella ;)

      Poista
  81. Osallistun!
    Olen julkinen lukijasi nimeltä Lilli , liityin vasta lukijaksi.
    Sähköpostini on Aino-Elisa@netti.fi
    Löysin blogisi mainostuksen kautta.
    Löysin sun blogisi ihan vast-ikään, ja heti ensimmäiseksi tuli semmonen vaikutus että sulla on kiva ja persoonallinen tapa kirjoittaa postauksia, ja kun lakkauksiasi katselin, olet todella hyvä lakkaamaan! (:
    Mainostin arvontaasi sekä omassa postauksessaan ja sivupalkissa (:
    http://satunurkkaus.blogspot.com/2012/03/arvonta.html

    Eli saan 4 arpaa (:

    VastaaPoista
  82. Olen Julkinen lukija nimeltä Jossu possu,liityin lukijaksi vasta nyt.
    Löysin blogisi toisen blogin kautta.
    Olet todella taitava lakkailemaan kynsiäsi! (:
    Parannus ehdotuksia ei ole!
    Sähköposti osoitteeni on: possu.jossu@suomi24.fi

    VastaaPoista
  83. Elikkä, luen nimimerkillä Ture ja luen blogiasi bloggerin kautta. :)
    Bloggerin kautta, kyllä.
    Ihanan pirtee blogi, kivoja kynsiä, oon tyytyväinen että löysin tän. :)
    ja mainostan arvontaa blogissani :
    http://www.naturalnailss.com/2012/03/rakkaus-kynsiin-blogissa-arvonta.html

    VastaaPoista
  84. Löysin blogisi korkokengissä-blogin kautta:) (1)
    Luen bloggerin kautta nimellä Minnie. :) (2)
    Olin julkinen lukija jo ennen arvontaa:) (3)
    Tykkäsin tosi paljon Minni Hiiri kynsistä! :) (4)
    Sähköpostini on tytti.salomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  85. En millään muista, miten löysin tänne ensimmäisen kerran, varmaan jonkun toisen blogin kautta. Nyt siksi, kun laitoit sähköpostia :)
    spostini on kunsiih at gmail.com (1 arpa)

    Luen nimellä hannele (1 arpa)

    Olin julkinen lukija jo ennen arvontaa (1 arpa)

    Tee postaus inhokkilakoistasi. Metalliset kukkakynnet oli hiienot! (1 arpa)

    Mainostan: http://kunsii.blogspot.com/2012/03/arvonta-rakkaus-kynsiin-blogissa.html (1 arpa)

    Yhteensä 4 =)

    VastaaPoista
  86. Hei , löysin blogisi jostain toisen blogista en muista mutta tykästyin sun tekemiin kynsiiin aivan valtavasti.

    Luen nimellä : Ama (:

    Tee postaus lempikynsistäsi , (:

    Mainostan blogissani :http://sweetheartsweet-amanda.blogspot.com/

    VastaaPoista
  87. Löysin tänne googlen kautta. Sähköpostini on miuku-prinsessa@hotmail.com

    Luen bloggerin kautta nimimerkillä MiMu.

    Tee postaus lempi välineistäsi joilla teet kynsiä/ vesimarmorointi.

    Eli, 3 arpaa (:

    VastaaPoista
  88. Kaksi arpaa :) Musta sä voisit tehdä postauksen, mihin oot koonnu top 10 omaa lakkausta!

    krisyaaa@hotmail.com
    Krista Eriksson

    VastaaPoista
  89. ihana arvonta mukana 3 arvalla
    olen lukija liityin juuri nimimerkillä eekku80
    sähköposti eekku80@netti.fi
    mainostin omassa blogissa http://eekunelm.blogspot.com/

    VastaaPoista
  90. blogi löysin muun blogi kautta. nimimerkki: sofia s-posti:pokemonnora@suomi24.fi

    VastaaPoista
  91. hei olen lukiasi nimellä jennijau ja löysin blogisi sattumalta selatessani jotain kynsi blogia jossa oli linkki tänne :3. s-postini on vielä jenninkolmas@suomi24.fi. ja olen mukana siis yhdellä arvalla, mutta tämä blogisi on ihana ja kynnet ovat olleet hirveen nättejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdella arvalla on mukana, jos on julkinen lukija :)

      Poista
  92. Löysin tänne mainostuksen kautta Kunsii blogista.
    Luen nimimerkillä lotta
    sp: lottaliuska@windowslive.com
    Tykkään näistä kynsistä paljon: http://rakkauskynsiin.blogspot.com/2012/03/pinkkia-mustaa-ja-hoyhenia.html
    Postaus toive: Briteny Spears kynnet
    mainostuksen löydät täältä: http://yksinkertaisetkynnet.blogspot.com/2012/03/mainostusta.html
    Osallistun siis kai 3 arvalla (en oo varma)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljällä, julkisesta lukemisesta tulee jo kaksi arpaa :)

      Poista
  93. Osallistun ja luen nimellä tiinatsi (tiinatsi@hotmail.com) Löysin tänne mainostuksen kautta (:

    Mainostan sinua tänään blogissani http://fanstafftic.blogspot.com/

    Ja tahdon kehua sinua blogisi selkeydestä, kun sivupalkista löytyy kaikki tunnisteet joiden avulla on helppo löytää etsimänsä (:

    4 arpaa (:

    VastaaPoista
  94. 1:Löysin tänne kun joku toinen blogi mainosti blogiasi (APUA nyt en muista mikä) + hyvä että löysin, tulen ehdottomasti seuraamaan blogiasi jatkossakin enkä vain tämän arvonnan ajan:)
    2: Olen lukijasi :)
    4: Mun lempparikynnet on ehkäpä nuo polka manicure-kynnet, ihan sairaan ihanat !

    3 arpaa siis? :D

    VastaaPoista
  95. Kerrassaan ihana arvonta! Ja onnea sadan lukijan johdosta! ;)

    1. Löysin blogiisi muistaakseni toisen blogin kautta. :)
    2. Olen julkinen lukijasi nimellä Käpsy tai Käpsytin (en kuolemaksenikaan muista kummalla nimellä... kaiketi Käpsy)
    3. Postausehdotuksena että tekisit jonkinlaisen videotuton. :>
    4. Mainostan täällä: http://kapsynajatuksia.blogspot.com/2012/03/arvontoja-piisaa.html

    Osallistun siis neljällä arvalla. :>

    VastaaPoista
  96. Nora / norankynsiblogi@hotmail.com. Löysin blogisi Käpsyttimen arvontamainostuspostauksesta, ja harmittaa etten ole löytänyt aiemmin. Aloin lukijaksi Bloggerin kautta, nick löytyy ylempää. :)

    2 arpaa? Tosi kiva löytää hyvältä vaikuttavia blogeja arvontapostauksien kautta btw :D

    VastaaPoista
  97. 1. löysin tänne toisen blogin kautta :)
    2. olen julkinen lukija nimellä Emppu ja luen bloggerin kautta :)
    3. postausehdotus on: tuotearvosteluja ja videotuto :)
    4. mainostan täällä: http://myfabulousnails-emppu.blogspot.com/2012/03/mainostusta_10.html

    s-postini on: e.mppuliini@hotmail.com

    4 arpaa kai :)

    VastaaPoista
  98. 1. löysin tänne toisen blogin kautta :)
    2. Luen bloggerin kautta nimellä Outi.

    outi.ahola@hotmail.fi

    VastaaPoista
  99. Luen nimellä maarit googlen käyttäjäraadin kautta :).

    maarit-johanna@suomi24.fi

    Arvontaa mainostan täällä:
    http://lakkahamsteri.blogspot.com
    VASEN SIVUPALKKI "ARVONNAT"

    ELI ILMEISESTI 3 ARPAA :)).

    VastaaPoista
  100. Osallistun! :) Löysin blogisi jonkin toisen blogin kautta ja luen google käyttäjäraadin kautta nimimerkilä santsa. Löysin blogisi vasta ihan äskettäin,mutta luin silti jo koko tämän vuoden postaukset läpi ja hieman viime vuodenkin:D Postausehdotuksena olisi jokin teemaviikko tai sitten vaikka sellainen postaussarja missä esittelet kynsilakkojasi ja samalla arvostelisit niitä:)

    santsi93@hotmail.com

    ja 3(?) arpaa taitaa tulla :D

    VastaaPoista
  101. Ihana palkinto! Olen vanha lukija nimellä Tikaritar, joskus viime syksynä tulin ja nyt olet omalla blogilistallani jonka käyn aina ehtiessäni läpi:) Kävin nyt läpi aika paljon manikyyrejäsi kun yritin päättää parhainta ja suosikki taitaa olla "ensilumi kynsillä". Kuitenkin huomasin että olet tosi hyvä leimaamisessa:)
    Mun sähköposti on freya.dolk@gmail.com ja tulisiko arpoja sitten 4? Kaikki muut paitsi mainostus?

    VastaaPoista
  102. Täältä ilmoittautuu yksi lukija mukaan arvontaan nimellä Ida-Maria :) Mulla oli käyny joku viba, kun oon lisännyt sun blogis mun lukulistalle, että oon ilmeisesti lukenut sitä nimettömänä ja niin että en oo ollu julkinen lukija ja näkynyt tuossa lukijalistalla, pööh. Huomasin vasta vähän aikaa sitten tuon. Mutta saat ihan vapaasti tuomaroida, saanko yhden vanhan seurailijan bonusarvan vai en :) Seuraan blogiasi Bloggerin kautta, taisin löytää tänne niin että aloit ensin lukea mun blogia joskus viime vuonna! Ja mun yks lemppareimmista lakkauksista on tainneet olla ne kiivi-kynnet. Oli niin, hmmm, mehevän ja raikkaan näköiset kynnet että teki silloin mieli mennä kauppaan ja ostaa niitä ja mässyttää siltä seisomalta, mutta allergia = </3 :( :D
    Mun sähköposti on idamariankynnet@yahoo.com. Taitaa olla 3 tai 4 arpaa riippuen siitä lasketaanko mun vanhaks lukijaks vai ei.

    VastaaPoista
  103. Osallistuisin arvontaan nimimerkillä Kaisa. Oon lukenu sun blogia jo jonkin aikaa anonyymina ja nyt liityin ihan ns. viralliseks lukijaks. Löysin sun blogin blogilistan kautta (=2arpaa). Postaustoive: videotutoriaali vesimarmoroinnista (=1arpa) Mainostan sun arvontaa mun omassa blogissa: http://kaisas-life-through-the-lens.blogspot.com/2012/03/mainostusta.html (=1arpa).
    Yhteensä siis 4 arpaa:)

    s.posti: kaisa.nieppola@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. osallistun, uus lukija nimellä janetta. oon selaillut sun blogia jo aiemmin kun löysin jostakin ja nyt löysin uudestaan kun joku mainosti kilpailustasi:) janettasd@luukku.com

    VastaaPoista
  105. Osallistun! Olen uusi lukijasi bloggerin kautta nimimerkillä kiipsa_jussi. Olen tosin lukenut blogiasi kauemmin mutta en ollut liittynyt vielä lukijaksi D:Blogisi löysin toisen login kautta jokin aika sitten mutta valitettavasti en muista sen blogin nimeä.
    s-posti: kiipsa_jussi@hotmail.com
    Musta ois kiva nähdä sulta videopostauksi ja ehkä jotai tutorialeeja: DJa sitte joku teemaviikko ois kiva (: esim disneyn hahmot (:

    VastaaPoista
  106. Osallistun kolmella arvalla. :)
    Liityin lukijaksi, mainostin ja kommentoin.

    Löysin tämän blogin kun tämä oli linkitetty toiseen blogiin. Nämä kynsiblogit saavat minutkin intoilemaan kynsienhoidosta ja kynsien koristelusta. :)

    aaveennet@gmail.com
    http://aaveennet.blogspot.com/2012/03/koska-muutkin-niin-minakin.html

    VastaaPoista
  107. Löysin toisen blogin kautta. Tykästyin ihan hirmuisesti. Liityin lukijaksi! Tarkoittaneeko 2 arpaa? :)
    niinarautiainen@luukku.com

    VastaaPoista
  108. Löysin blogin kun oli linkitetty toiseen blogiin. :) [1]
    Olen lukija bloggerin kautta [2]
    Tykkään erityisesti noista "pinkkiä, mustaa ja höyheniä" postauksen kynsistä, ne olin jotenkin erilaiset ja tosi hyvin tehty! [3]

    Eli kolmella arvalla osallistun...
    regalrock@hotmail.fi

    VastaaPoista
  109. Osallistun! Löysin blogin aaveennet -blogin kautta ja liityin lukijaksi bloggerin kautta :) Eli kaksi arpaa.

    meri.tervo@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Heippa, olen uusi lukija nimeltään Hanne ja nimimerkki on hun.
    haluan osallistua siihen arvontaann ja yksi arpa C:
    hanne.kingi@gmail.com on sähköpostini (:
    Olen selaillut tätä blogia jo parikin kertaa, ja nyt tämä suostui toimimaan ja sain liityttyä lukijaksi. Tykkään kovasti näistä kynsistäsi ja kaverikin suositteli tätä blogia (:

    VastaaPoista
  111. osallistun arvontaasi kolmella (?) arvalla ! (:
    1. löysin blogisi erään muun blogin arvontamainoksen kautta, ja liityin lukijaksi nimim. qrippe.
    2. luen blogiasi bloggerin kautta
    3. mitä nyt tuossa äsken ehdin selailla niin sun blogi vaikuttaa ihan tosi kivalta ja sainkin jo pari hyvää vinkkiä omia kynsienlakkailua ajatellen ;) silmään pisti http://rakkauskynsiin.blogspot.com/2012/01/31-days-challenge-day-7-black-and-white.html -tämän postauksen ihanat mustavalkoiset kynnet, superkauniit!! en ole varma oletko jo sellaista postausta tehnyt kun en tosiaan kerennyt kauheasti selailemaan vielä blogiasi mutta semmonen 'askel askeleelta' -ohje miten huollat kynsiäsi ois tosi kiva! sulla on hirmu kauniit ja pitkät kynnet !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ++++ sähköpostin näköjään unohdin elikkä elssski@gmail.com (:

      Poista
    2. Kiitos lisäyksestä ;) Tein hiljattain postauksen omista kynsirutiineista, tässä linkki siihen :)

      http://rakkauskynsiin.blogspot.com/2012/03/kuinka-hoidan-kynsiani.html

      Poista
  112. Mukana! Osallistun arvontaasi neljällä arvalla: :)

    1. Löysin blogiisi jonkin toisen kynsiblogin kautta, vaan en enää muista minkä! Teet aivan superihania kynsiä, olet luonnonlahjakkuus! Tai pitkän linjan kynsitaituri :) Liityin lukijaksesi, nim. siniemilia.
    2. Luen blogiasi Bloggerin kautta..
    4. Postaustoiveena voisin esittää käsityöläisen kynnet. Olisi hauska nähdä, mitä keksisit kynsiin esimerkiksi seuraavista asioista; sakset, neula, lankaa, neulepuikot, lankakerä, ompelukone, sivellin, ... Mitä nyt yleensä askarteluun tai näpertelyyn liittyy. :D Voi kuulostaa hullulta mutta eikös niistä hulluimmista aina lähde se inspiraatio johonkin muuhun? :)
    5. Lisäsin kuva-mainoksen arvonnastasi blogini sivupalkkiin, tänne: http://siniemilia.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo toive kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että otin sen jo ajatustyön alle :D

      Poista
    2. Hei, ihan mahtavaa!!! :) Jään innolla odottamaan... Mukavaa viikonloppua sinulle :)

      Poista
  113. Kahdella arvalla osallistuisin :) Blogisi on tosi kiva, ja suosikkilakkaus on ehdottomasti liukuvärjätyt Hello Kitty-kynnet. Oletko koskaan kokeillut tehdä itse noita fimo-koristeita? Jos olet niin siitä olisi kiva saada postausta.
    -Aada-
    aho_immonen(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Joops.. Kynsilakkojen haavesivu on ihan mahtava! =D Ja sitten toivoisin erittäinpaljon että tekisit vaikka nettikaupoista postauksen =)
    Uus lukija ja luen nimellä Ewew :)
    3 arpaa

    VastaaPoista
  115. Osallistun :) ja löysin tän blogin toisen blogin kautta !

    VastaaPoista
  116. Blogiisi löysin ensimmäisen kerran siskoni, Belegwenin blogin kautta. Tykkään kovasti tyylistäsi, ja siitä, että kommentoit usein muiden juttuja. :) Lukijanasi mukana siis kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  117. Osallistun
    Luen blogia nimellä Helimaritta
    Sposti heli.vahanen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  118. Sinun blogisi löysin kaverini kynsiblogin kautta ja siten päätin osallistua tähän kilpailuun.
    2. Blogiasi luen tämän bloggerin kautta :)!
    3. Blogisi olen seurannut tässä sen 3kk suunnileen elikkäs en vielä kauhean pitkään , mutta lukemista aion kyllä jatkaa!
    4. Hmmm toiveena olisi että pitäisit tälläsiä teemakuukausia että tekisit esim. 1kuukauden aikana vaikkapa italialaisia kynsiä.
    Ja loppuun on pakko mainita että aivan mahtavat kynnet nuo Polka manicure! Ai niin ja sen unohdin mainita että sähköpostini on Senu98@hotmail.com

    VastaaPoista
  119. Anteeeksi kamalasti virhe sähköpostissa se onkin Lillukka8@luukku.com tuo on se google-tilini!

    VastaaPoista
  120. Hei, olen vasta uusi lukija, mutta nyt vasta huomasin arvonnan, en ole aivan varma luinko ennen tätä jo, tuskimpa :) Luen blogilistan sekä liityin myös lukemaan tuon bloggerin kautta. Postaustoiveena toivoisin käsinmaalattuja kynsiä.

    Sähköposti on jentsie @ hotmail.com.

    VastaaPoista
  121. Hei, ryhdyin lukemaan sinua jotta saan yhden arvan, plus toinen arpa siitä että yleensäkkin osallistun ;) Luen nimellä Mirva ja sähköposti mirva.ojala@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Hieno palkinto, osallistun arvontaan.
    Löysin siun blogin jonkun toisen blogin kautta, en muista minkä :)
    Luen bloggerin kautta.

    Alcyone maissi_88(at)hotmail.com

    2 arpaa

    VastaaPoista
  123. 1. Löysin tänne siis toisen blogin kautta. (:

    2. Kyllä taidan olla. :D

    4. Lempilakkaus on toi '' Polka Manicure '' Ne on upeat!

    VastaaPoista
  124. Todella upeat palkinnot!!! :)
    Olen blogisi julkinen lukija Google-käyttäjäraadin kautta nimellä Ellie (1). Löysin blogiisi toisen kynsiblogin kautta (2).
    Meinasin ehdottaa, että tekisit blogiin välilehden, josta näkee omistamasi lakat, mutta olitkin sen viime vierailuni jälkeen ehtinyt jo lisätä. :) Lakkojesi tarkempi esittely esimerkiksi merkeittäin / pienissä osissa voisi silti olla kiva. Ainakin upean OPI-kokoelmasi esittely kiinnostaisi minua. :) Tähänastisista lakkauksistasi lempparini taitaa olla molemmat Hello Kittyt super-söpöjen värien ja koristeluiden ansiosta.;)(3)
    Osallistun siis kolmella arvalla. :)
    Sähköpostini on mintturaita@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Löysin tämän blogin sillä tykkään tosi paljon kaikista kynsijutuista! Parannusehdotuksia en tosiaan keksi, sen verran hyvää settiä on muutenkin =)

    VastaaPoista
  126. Olen julkinen lukija nimimerkillä Kissa. (2 arpaa) Olin lukija jo ennen arvontaa. (1 arpa)
    Mulla ei nyt tule mieleen mitään postausehdotusta, kun sulla on muutenkin niin monipuolinen blogi. Tykkään sun blogissa erityisesti siitä, kun vaikutat tosi mukavalta ja ystävälliseltä ja vastailet aina kaikkiin kommentteihin. Teksti on myös virheetöntä ja helppolukuista ja kuvat on sopivan kokoisia ja tarkkoja. On myös hyvä, kun jaksat aina ottaa kuvan käyttämistäsi lakoista. Lakkaukset on myös aina siistejä. Ois muuten kiva, jos tonne sun lakkalistaan laittaisit vielä johonkin, että montako lakkaa sulla sitten yhteensä on (kova homma laskea). (1 arpa)
    Oisin siis mukana 4:llä arvalla, kiitos.
    Sähkäri: hanna-soini(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  127. Ohoh, nyt jäi pois, että mitä kautta löysin blogisi. Ja totta puhuakseni en kyllä yhtään muista. Pomppasin tänne varmaan jostain toisesta blogista. Oon Bloggerin kautta lukija.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)