29 joulukuuta, 2012

Vuodatus kynsien lyhentämisestä

Mä oon todella laiska lyhentämään kynsiä. Siksi ne joskus pääseekin aivan liian pitkiksi, koska en malttaisi niitä lyhentää, jollei joku napsahda poikki. Kynsien lakkailun myötä mulla enää todella harvoin katkeaa kynsi, tai edes liuskoittuu.

Yleensä lyhennän kynnet viilaamalla lasiviilalla. Jos lyhennän enemmänkin, saatan aluksi käyttää karkeaa hiekkapaperiviilaa, ja lasiviilaa sitten viimeistelyyn. Tällä kertaa ajattelin säästää aikaa, ja käytin kuitenkin kynsileikkuria, ja siinä se virhe tulikin :D Mun kynnethän on hyvin kaarevat, niin en selvinnyt yhdellä leikkurin napsauksella, vaan jouduin ensin leikkaamaan kulmat, ja viimeiseksi siihen keskelle jääneen piikin. Yksi kynsi kuitenkin lyheni aivan liikaa, kun leikkuri oli jotenkin hassussa kulmassa.


Onhan näissä vieläkin noin millin verran valkoista kärkeä, mutta tämä ei kuulu minun mukavuusalueeseen. En pitänyt toisaalta ylipitkistä kynsistänikään, mutta ne kuitenkin häiritsi vähemmän, kuin liian lyhyet :D Sormet tietysti näyttää lyhyemmiltä ja paksummilta nyt, ja se ehkä eniten häiritsee. Sitä ei kuvista huomaakkaan, koska en kuvaa sormia koko pituudelta ;) Oon kahden vaiheilla. Vaikka nämä ovatkin liian lyhyet mun makuun, toisaalta ärsyttää tällaiset "välimallin" kynnet, ja tekisi mieli vetää ne sormenpään tasalle :D

Haluan kuitenkin korostaa, että ihailen myös lyhyitä kynsiä, muilla. Jos ne on hyvänmalliset ja siistit, niin näyttävät hyvinkin kauniilta. Esimerkiksi mmerin kynnet ovat kauniit, vaikka ovatkin lyhyet.



Sitten loppuun vielä surkuhupaisin juttu. Ajattelin lyhennysurakkaan ryhtyessäni, että lyhennän niin paljon, että Bundle Monsterin kuvat mahtuisivat mun kynsille. Odotin eniten kukonaskelkuviota, ja toivoin todella että se leimaantuisi nätisti, kun kaikki BM:n kuvat eivät sitä tee. Ensimmäisen leiman (oikean käden pikkurilli) jälkeen olin vielä ihan innoissani, koska se onnistui. Nimettömän leiman jälkeen meinasi itku päästä, koska ne ovat edelleen liian lyhyet mun kynsille :D

Mutta, ettei mene ihan valitukseksi, on tässä hyviäkin puolia :D Kynnet ei enää töki joka paikkaan, ja pinsettiote toimii taas ;) Ja tulee varmaan kokeiltua kaviaarimanikyyriä, kun ei houkutellut pitkille kynsille tehdä. Ja ei tule varmaan sellaista ongelmaa, että pitää kauheasti tunkea kaikkea kynsille, kun ei ole niin paljoa pinta-alaa. Toisaalta ranskiksista ei tule niin kivoja, mutta eikö mun pitänytkin vähän rajoittaa niitä ;)

21 kommenttia:

  1. sulla on kyl hienot kynnet ja oot onnellinen jos ei katkeile ,itellä nyt hajonnu monta ja lisää repeilee ,talvi teki tepposet .pitäs toi yksi kynsi lyhentää ku muutki nii töpöt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oon kyllä tosi tyytyväinen, kun kynnet on niin vahvat, ja oikealla muodolla säästyy isommilta vahingoilta :) Kannattaa lyhentää se yksikin, aina on siistimmän näköistä, kun kaikki kynnet on samanmittaisia ;)

      Poista
  2. Hassua kun luin tätä juttuja ja katsoin kuvia ja aattelin, että miten niin lyhenty :D Millin verran kasvua? Siis oikeasti! Sulla on niin hyvän malliset kynnet, että näyttävät lyhyinäkin pitkiltä. Katso meinaan mun kynsiä, kun niissä on ollut vajaan millin kasvu ehkä: http://korukynsilla.blogspot.fi/2012/05/ihan-ensimmainen-postaus-hurraa.html
    Sattumoisin myös mun eka postaus :D
    Kuulun muuten sun kanssa samaan ryhmään: mulla ei paljon kynnet katkeile! Blogiaikana mulla on kerran katkennut kulma kynnestä, sekin koska kynnen päälle putosi yöpöydän laatikko ja melkein murskaantui koko peukku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Mulla on kyllä pitkähkö kynsipeti, ja se ulottuu ihan sormen päähän asti :) Mutta sietää ollakkin, koska mun kynnet on tosi leveät. Ne sun ekat postaamat kynnet oli kyllä suloiset, vaikka olikin lyhyet! Niinkuin tuumasin, muiden kynsissä lyhyys ei häiritse :D

      Ollaan vain kiitollisia vahvoista kynsistä, säästetään kynsikovettajarahat ;) Ihme kyllä, jos tuossa onnettomuudessa ei olis kynsi katkennu, kuulosti aika hurjalta :D

      Poista
  3. Eihän noi nyt mitkään lyhyet oo! Hirmuisen pitkät vielä(; Ja kiitos kiitos näistä kauniista sanoista! Oli ihana piristys tähän kylmään ja pimeään iltaan(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä :D Sitä on vain tottunut pitempiin kynsiin, niin se itsestä tuntuu :)

      Poista
  4. Lyhyet ??? Milli ??? Uskomatonta. =O
    Niinkuin totesit, lyhyydessä on omat puolensa.
    Täytyy yhtyä muiden kommentoijien sanoihin, että kauniit on! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli melko reipas lyhennys näin kerralla, niin tuntuuhan se nyt töpöltä :D

      Poista
  5. Pitää yrittää aina ajatella positiivisesti, nyt ainakin tiedät sitten ettei näin "lyhyeksi" enää kannata alkaa vahingossakaan leikkaaman, tai sitten alkaa ahdistamaan. Seuraavalla kerralla sit kandee viilata alusta loppuun asti! :D
    Oon kyllä kateellinen sun kynsien vahvuudesta, mulla ne vaihtelee sormien mukaan. Molempien käsien etu- ja keskisormet ovat ne, jotka murtuvat, muita ei tahdo saada kirveelläkään poikki! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätänkin kyllä leikkurin tästedes vain varpaille :D Ja lisää hyviä puolia, nyt ei sitten tarvi vähään aikaan taas lyhentää ;)

      Älä nyt vain sano, että oot yrittänyt :D Itsellä tahtoo joskus peukalon kynsien sivuihin tulla lovia ja kulumaa, koska vastoin omia ohjeita käytän niitä silloin tällöin työkaluina. Hyi mua :D

      Poista
  6. Jos mulla olis tasapituiset tällaiset kynnet niin ah että olisin innoissani!:D Älä huoli, totut näihinkin ja kynnet on kasvava luonnonvara;)..
    Mietin vain että jos pätkäisisit ihan lyhyeksi niin tuleehan tämä tällainen välivaihe kuitenkin jossakin vaiheessa eteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaahan ne, ja kun saa toisenkin millin pituutta, niin varmaan totunkin näihin ;D

      Tulishan se välivaihe joo, mutta kun tarpeeksi harmittaa, niin ei sitä aina ajattele :D

      Poista
  7. Täältäkin yksi vakuuttelu että kynnet ovat tosi kauniit tuollaisinakin, mutta ymmärrän toki että omaa silmää ei aina miellytä vaikka muut sanoisivat mitä.

    Ihan mielenkiinnosta, viitsisitkö mitata vaikka peukalon ja keskisormen kynnet ja ilmoittaa mitat ihan milleinä. Jotenkin ei kuvista osaa hahmottaa kynnen kokoa, olisi mielenkiintoista verrata oman kynnen mittoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin se kyllä on :)

      Keskisormi on 13mm leveä ja 17mm pitkä, ja peukalo 16mm leveä ja 20mm pitkä. Mun kynnet on tosiaan kaarevat, niin otin mitat sellasella ompelumittanauhalla kynsiä myöden :) Ja nyt kun tuli mitattua, niin onhan näissä kärkeä kuitenkin 2mm :D

      Poista
    2. Kiitos. Omat vastaavat mitat ovat tällä hetkellä peukalo 14x21 ja keskisormi 12x19. Kynnet ovat omalla mittapuulla pitkähköt, ja valkoista osaa on noin kuusi milliä. Pitkät kynsipedin takia sun kynnet ei tosiaan näytä ulkopuolisesta lyhyeltä tuollaisinakaan, ja kyllähän ne kasvavat taas.

      Poista
    3. Eipä kestä! Melko samanmittaset meillä on ;) Oon kyllä tyytyväinen pitkästä kynsipedistä :)

      Poista
  8. Ihanat (: Eikä noi kynnet näytä mun mielest mitenkään kauheen lyhyiltä :) Ainakaan verrattuna mun mini kynsiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä lyhyistäkin selviää oikean tyylisillä kakkauksilla ;)

      Poista
  9. Eihän nuo nyt lyhyet ole! :D Toki sulla oli niin pitkät kynnet että varmasti tuntuu ja näyttää oudolta, mutta kyllä sä totut! :)

    http://dancingwiththenails.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että riippuu vähän mihin vertaa :D Mutta kiitti, tästä ei ole suunta kuin ylöspäin ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)