29 heinäkuuta, 2013

Näin muokkaan kuviani -haaste

Haasteen sääntöjen mukaisesti, sekä oikeasti kiitollisena, kiitän haastajiani Sissiä ja Miraclea. Kiitos! Koska käsittelen kuviani suhteellisen paljon, tällainen postaus on pyörinyt mielessä jo pidemmän aikaa, ja kuvatkin olivat siihen jo kerran valmiina. Saamattomuuttani en saanut koskaan postausta aikaiseksi, mutta tämä haaste ruoski ottamaan uudet kuvat ja vihdoin tekemään jotain!

Säännöt:
1. Kiitä tietenkin haasteen antajaa taas tästäkin urakasta!
2. Sisällytä postaukseen alkuperäinen täysin muokkaamaton kuva ja muokattu kuva.
3. Kerro mitä yleensä teet, kun muokkaat kuvia blogia varten sopivaksi. Mitä ohjelmaa käytät?
4. Haasta viisi muuta bloggaajaa!

Tulen kirjoittamaan omasta kuvaustavastani hieman laajemminkin, kuin haasteessa pyydetään :)

Otan kuvat blogiin järkkärillä, jonka ostin itselleni synttärilahjaksi, kun täytin kolmekymmentä (lue: kakskytviis). Kamerani on Canon 600D, joka tuntui sopivan omiin harrastelijatarpeisiin, sekä hintaluokka oli mulle kohdallaan. Samalla linssillä mennään, kuin rungon mukana tuli. Tätä olen sitten opetellut vähän käyttämään, mutta enemmän huomiota pitäisi kiinnittää kuvausolosuhteisiin, hyväkään kamera kun ei korvaa huonoa valaistusta.


Kuvat otan työpöydän äärellä, missä myös lakkaan kyntenikin. Olen vuorannut syvennyksen "väliaikaisesti" valkoisilla A4-arkeilla, jotta saan rauhallisen taustan, ja myöhemmin säädettyä värejä kohdalleen. Lamput työpöydän ympärillä on niin rumia, että näinkin esteettisyyttä esittelevään blogiin ne ei sovi. Mutta sellainen uplight-jalkavalaisin ja perus pöytälamppu löytyy, kummassakin n. 40W (tai vastaava) teho.

Otan kuvat manuaaliasetuksilla, jotka on yleensä aina samat. Näistä en ala luennoimaan, koska en niistä paljoa tiedä. Oon kuitenkin löytänyt sellaiset arvot, joilla pieni liike ei pilaa koko kuvaa, mutta valoa pääsisi vielä tarpeeksi läpi. Loput hoidan sitten kuvankäsittelyohjelmalla.

Käytössäni on tämän vuoden ollut Adoben Lightroom, jonka ostin melko lyhyen kokeiluajan jälkeen. Siinä muokataan lähinnä kuvan kokonaisilmettä, ei yksittäisiä osia kuvasta. Sillä ei saa hyvin peitettyä mitään isompaa kauneusvirhettä, mutta kuivaa kohtaa kynsinauhassa voin aavistuksen sumentaa :D


Kuvia otan yleensä 3-4, joista muokattavaksi päätyy 2-3. Eli ei kovinkaan runsaasti :D Kamerassan on asetus, jolla se ottaa kuvasta raakaversion sekä pakatun jpeg-version. Raakaversio sisältää paljon enemmän informaatiota esim. kuvankäsittelyohjelmalle kuin jpeg-kuva, se sisältää kuvan täsmälleen sellaisena, kuin kameran linssi sen näkee. Myöhemmin teen kuvista kyllä jpeg-versiot, koska ne ovat tiedostokooltaan n. neljänneksen raakaversiosta, ja helpommin katseltavissa.

Tässä kuva, jota en ole käsitellyt mitenkään, ainoastaan tehnyt Lightroomilla raakaversiosta jpegin.


Ensimmäiseksi kierrän ja rajaan kuvan, ainakin tuon ranteen mursuihon haluan pois kuvasta ;) Tältä se näyttää kierrettynä ja rajattuna. Melko hämärä.


Sitten lähden korjaamaan puutteita valaistuksessa. Ensimmäisenä säädän valkotasapainon, että saan värit kohdalleen. Se onnistuu parilla klikkauksella, jos kuvassa on jotain valkoista (siksi paperiarkit). Seuraavaksi lisään valotusta, jonka seurauksena joudun aavistuksen lisäämään kontrastia. Sen jälkeen lähinnä hienosäädän kuvaa, lisään tai vähennän korostuksia ja varjoja. Yhteen kuvaan kuluu aikaa n. 2-5 minuuttia, joka ei kuvien kokonaismäärään nähden ole valtava aika. Tässä valmis kuva.


Olen tehnyt Lightroomiin oman export-asetuksen, joka tekee kuvista täysilaatuiset jpeg-versiot, ja lisää niihin samalla viemisen yhteydessä vesileiman. Lataan valmiit kuvat Flickriin, joka aina muistaa kysyä, että olisinko halunnut vielä vähän lisätä lakkaa ;D


Haluaisin oppia kuvaamaan paremmin, että saisin jätettyä kuvankäsittelyn lähes kokonaan pois. En halua alkaa korjailemaan ilmakuplia, karvoja tai levinneitä leimauksia mitenkään, ja vielä vähemmällä kuvankäsittelyllä haluaisin päästä, kuin tällä hetkellä.

Toivon tekstin olevan edes jotenkin looginen muille, kiireessä kun tämän kirjoitin! Mutta kerrankin osallistun johonkin suurinpiirtein samaan aikaan kuin muutkin! Kommentoikaa ihmeessä, jos tämä herätti ajatuksia, ihmetyksiä tai pahennusta ;)

Haastan:
Sannu
Mari
Yue
Daniela
Bambi

Ainakaan ylläolevien en ole nähnyt haastetta vielä tekevän. En ottanut selvää, että onko heitä jo haastettu ennestään ;)

Tässä postauksessa näytetyt lakkaukset tulee paremmin esittelyyn huomenna, halusin vain saada tämän haasteen tehtyä.

16 kommenttia:

  1. Lightroom, tahtoisin <3

    Kiva kun postasit, mielenkiintoista oli kurkistaa kulissien taakse. Sulla on tasalaatuiset kuvat jotka on ilo silmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans stalkkailla muitten puitteita ;) Kiitos, kiva kuulla! Tasalaatuisia ovat ainakin, kun en ole vähään aikaan jaksanut kokeilla mitään uutta ;D

      Lightroom on kyllä mahtis! Hieman kirpaisi vähän yli satasen hinta, mutta on se ollut kyllä sen arvoinen <3

      Poista
  2. Tjaha, kiitos haasteesta. Aattelinkin, että eiköhän se mullekin jostain suunntalta vielä pomppaa.

    VastaaPoista
  3. Hurja että saat onnistumaan noin täydellisesti jo muutamalla kuvalla! Itse räpsin edelleen ihan kymmenittäin kuvia, vaikka nyt sille ei olisi tarvetta, kun uudella kameralla noi kuvat tuntuu onnistuvan tuhottomasti paremmin kuin rikkinäisellä vanhalla (kumma kyllä...)
    Mun tekisi kanssa mieli kirjoittaa vielä kuvaamisesta, mutta jotenkin ehkä tuntuu että mun muutaman viikon järkkärillä opettelu ei vielä oikein ole optimissaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa jännä! ;D

      Hyvä oli sun kuvaamispostaus, varmasti moni saa siitä vinkkejä :) Mun pitäis kans ottaa jalusta käyttöön, ja haluaisin vielä ihan oikean lightboxin. Ja paremmat lamput :D

      Mutta siis, erittäin kiva kuulla, että kuvat miellyttää ;)

      Poista
    2. Joo, pakko oli sitten lopulta kirjoittaa, kun ihan eri tavalla oon nyt innostunut taas kuvaamisesta, kun sain toimivan kameran :) Tuon rikki menneen kanssa kun taistelin loppuajasta niin pahasti, että rupesin jo pelkäämään kuvaamista. Epäilin, että mun kuvaustaidot olisi rapisseet vaikka kuvausolot ei olleet muuttuneet ja muutenkin kuvasin tasaiseen tahtiin useamman kerran viikossa :D Ja sitten, pim, kuvista ei enää tullut ollenkaan mitä piti :D

      Poista
  4. Olipas hauska lukea ja kiitos haasteesta. Pitääpä koittaa tälläinen saada väsättyä. Ehkäpä jo seuraavista kynsistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä! Etkös ollut kuvaamispostauksen jo aiemmin tehnyt, en muista, että kuvankäsittelyä olisi ollut näytillä :)

      Yllättävän äkkiä oli tämäkin juttu kirjoitettu, kuvatkin kun löytyi jo valmiina ;)

      Poista
  5. Musta on hienoa että haaste on jo hyvin levinnyt ja otettu innolla vastaan. :) Mielenkiinnolla seuraan mitä itse kukin oikeasti kuvilleen tekee ennen postaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans kovasti tykännyt lukea muiden toteutuksia! Nyt näkee, miten joidenkin täydelliset kuvat syntyy! Ne vaan osaa kuvata :D

      Poista
  6. Kiitos kovasti haasteesta. Katsotaan saanko sitä tähtyä... Käsittelen melko vähän ottamiani kuvia, lähinnä vain rajaan tms. Pitäisi varmaan ostaa kunnon kamera (kehtaankohan edes kertoa millä kuvaan) ja mennä kuvaus & kuvankäsittely kurssille. Olen todella huono oppimaan koneiden/ ohjelmien käyttöä itsekseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä hyvälaatuiset kuvat sitten jo valmiiksi :) Mä haluisin kans käydä nuo kurssit, kun oon muutenkin innostunut valokuvaamisesta. Mutta sillon ku olin päivävuorossa kansanopistossa tarjottiin aamukursseja, ja nyt kun oon ollut vuorossa, niin ei ole jaksanut sitoutua, kun joutuis kuitenki oleen tunneilta pois... Ehkä piakkoin sitten ;)

      Poista
    2. Mää toivoin samulilta kameraa joululahjaksi :) Eipä yhtään ajoissa! Mutta ku nyt lkaa sanomaan asiasta, ni ehkäpä se menee perille ja toive toteutuu! P.s. Mä kuvaan kännykän kameralla. Kun ostin puhelinta, ensimmäinen valintakriteeri oli kunnon kamera.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)