16 heinäkuuta, 2013

Leimattu Limbo Bimbo

Tällä kertaa valkkasin mun kokeilemattomista lakoista China Glazen Limbo Bimbon. Bongasin tämän Danielan blogista, ja ehdotin, jos hän haluaisi vaihtaa sen johonkin. Sovittiin ensin yksi vaihtari, mutta kun todettiin että tullaan näkeään miitissä (joo, tästä on aikaa), niin päätettiin jättää vaihtarit sinne. Eli n. kahden kuukauden odottelun jälkeen tämä pääsi kynsille :D

Tässä ensin kuva pelkästä ihanuudesta. Kahdella kerroksella jäi vielä kärjet kuultamaan, mutta tulevia koristeluja ajatellen se ei haitannut.Kuva on aavistuksen liian punainen, mutta kirkkaus siitä näkyy kuitenkin ;)


Rakastuin tähän väriin täysin. Olihan se toki nätti ruudulta, ja ihana pullossa, mutta kynsillä se vasta kaunis onkin. Siniseen välähtävä lähes neonpinkki. Mun mieleen oli myös aavistuksen näkyviin jäävät siveltimen vedot.

Mulla oli suunnitelmana jättää lakkaa paljon näkyviin, ja leimata vain kärkeen mustalla jotain. Valitsin minkälie ruohokuvion, jota käytin aiemmin pääsiäisenä. Sain leiman ensimäiseen kynteen, ja totesin, että liian alas tuli kuvio. Mulla oli kuitenkin asetoni niin lopussa, etten voinut ottaa yhtäkään leimaa uusiksi. Hyvä kun riitti edes viimeiseen leimaan asti, välineitä en saanut enää puhdistettua :D Mutta ei auttanut kuin laittaa muutkin leimat yhtä alas. Pari kynttä olisi tehnyt mieli ottaa uusiksi leimassa olevien reikien takia, mutta tässä kuviossa ne ei onneksi niin haittaa.

 


En kuvannut käytettyjä juttuja, koska en tosiaan saanut enää välineitä puhdistettua. Lakka oli siis China Glazen Limbo Bimbo, leimat Konadin helmiäismustalla DRK-A -laatasta. Alus- ja päällyslakat taitaakin suurimmalle osalle olla jo tuttuja ;)

Nämä oli kovasti mun näköiset, vaikka vähän harmittaakin, kun ihanuuslakka jäi noin piiloon ;)

Joku Anonyymi oli kommentoinut Belegwenin blogiin, että leimaaminen ei paljon taitoa vaadi. Mun mielestä leimaus on nimenomaan taitolaji. En sitä itsekään täysin hallitse, vaikka yleensä saankin suurimman osan kuviosta kynteen. Ja olen kuitenkin puolitoista vuotta omistanut leimausvälineet :D Ja lisäksi leimojen yhdisteleminen on taas eri juttu, sekin vaatii jonkin verran silmää ;)

29 kommenttia:

  1. Ihanan sähäkän väriset!! =)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Tätä täytyy laittaa varpaisiin, niin ainakin näkee, että lakattu on ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tuo sininen flash oli kyllä mieletön livenä :)

      Poista
  4. nää on niin just suntyyppiset kynnet! ja toi lakka sopii niin paljon paremmin sulle kuin mulle :D Onneks tehtiin ne vaihtarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain vielä! Mä tällä lakatessa ihmettelin, miten sä oot ikinä pystyny luopumaan tästä, piti oikein käydä tarkistaan mitä olit tästä kirjoittanut :D

      Poista
  5. Ompa kyllä kaunis lakka. Ja mitä tulee leimaamiseen, mulla on ollut noi vehkeet jo pari vuotta ja edelleen oon ihan surkee niiden kanssa :D Eli minusta on todellakin taitolajista kyse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtitiedekin on vähemmän mystistä kuin leimaus :D Ja ärsyttää, kun periaatteessa tietää miten tehdä, muttei sitte kuitenkaan aina onnistu :D

      Poista
  6. On kyllä passeli leima tuolle lakalle, wau!

    VastaaPoista
  7. Hauskat leimat ja ihana pinkki! Piti ihan googlettaa, että eroaako tää kovin CG:n Caribbean Temptation -lakasta. Se taitaa olla sinisempi sävyltään..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Näin googlettamalla siinä näyttäisi olevan isompaa sinistä shimmeriä, kun taas tässä on vaan sellanen flash-efekti. Muuten pohjaväri näyttäis melko samalle :) Vitsit, tarviinkohan mä nyt tuonkin, kun tähän ihastuin niin kovasti :D

      Poista
  8. Tosi mageet, varsinkin leimauksen kanssa :)

    VastaaPoista
  9. Iihana pinkki.. O.o
    Ja mitä leimaamiseen tulee, mä oon kokeillu tasan kaks kertaa ja molemmilla kerroilla todennu että mun ainoa laatta (ranskistippi kuvio laatta) on ihan ...
    Ei se oo helppoo, ei todellakaan, mitenkään päin, IKINÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä mieletön lakka! Leimaamisessa tietyt lakat ja kuviot toimii paremmin keskenään, aina ei voi tietää mitä tulee, ja sekös ärsyttää :D

      Poista
  10. Järjettömän ihana pinkki! :)

    VastaaPoista
  11. Ihanan värinen, näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
  12. Tosi kauniit kynnet ja onnistuneet leimaukset :) Kokeilin joskus taannoin samalla kuviolla leimata, mutta käytin eri värejä, ja lopputulos näyti joltain Cthulhun hyökkäys-kynsiltä... :D Ne ei kyllä blogiin asti ehtineetkään sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mutta eikös kynnet ollut siinä tapauksessa jumalaiset ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)