06 tammikuuta, 2013

Ehkä yksinkertaisimmat koristelut ikinä

Uusin eilen lakkaukset. Jostain syystä notkuin koneella niin kauan, ettei jäänyt enää kuin tunti aikaa kynsille, mutta selvisinkin puolella tunnilla, joista koristeluihin ehkä kaksi minuuttia :D Ajattelin, että viitsinkö näin simppeleitä kynsiä edes postata, mutta kun ne tuli kuvattua niin päätyköön tänne.

Lopputuloshan ei tosiaan koristelujen osalta päätä huimaa, mutta lakka on sitäkin ihanampi. Olenkin esitellyt tämän Orlyn Miss Conductin, ja tehnyt siitä vertailunkin. Olin jo autuaasti unohtanut koko lakan, kunnes taas muistin sen eilen :D

Meinasin leimata nämä, mutta silmiin osui joskus kesällä Prismasta ostamani strassit, joita päätin vihdoin kokeilla. Ylläri oli, kun avasin paketin, ja siellä oli kahden kokoisia :D Arviolta 3mm ja 4mm, en jaksanut mittailla. Eivät nyt ihan ollut paras valinta tämän lakan väriin, kun ei oikein erotu, mutta toisaalta on kuitenkin liian eri sävyiset.




Kuten sanoin, strassien kiinnittämiseen meni ehkä maksimissaan kaksi minuuttia :) Noin puolisen tuntia mulla yleensäkkin menee siihen, että saan aluslakan, värilakan siistittyä ja päällyslakan. Nämä ovat kynsillä edelleen, ja mietin että jos vain vähän tuunaisin näitä ;)

Julkaisin aiemmin päivällä kysymyspostauksen, ja kivasti oli jo tullut kysymyksiä, kiitos niistä! Jännitti ensin, että tuleeko ainuttakaan ;)

In english: This is propably the simpliest mani I've ever made :D I remembered I have this Orly's Miss Conduct in my stash. I wanted to try rhinestones I bought from a supermarket sometime ago, I think they are sized 3mm and 4mm, I was too lazy to measure ;)

35 kommenttia:

  1. Hienot kynnet:) Ihanan värinen tuo Orlyn lakka:)

    Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta haluisin omaan blogiini tuon yläpalkin, mikä sullakin on. SIis se jossa on noita blogissa nähtyä, kynsilakkani/haavelistani jne.
    Itelläni siis ei ole sitä, mutta Blogger näyttää että mulla olis jo käytössä se yläpalkki. Osaisitko auttaa mitenkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tämä on kyllä ihana:)

      Yritän :D Onko sulla lisättynä "Sivut"-gadget ulkoasuun? Ja se pitäisi olla raahattuna otsikon ja "Ylätunnisteen" alle, niin näyttää sitten julkaistut sivut siinä :)

      Poista
    2. En oo sitä lisänny, mutta näkyy että oisin sen lisänny:D Enkä tiedä että mihin oon sen lisänny, kun en oo sitä lisänny :D
      /Vaikea selittää:D

      Poista
    3. Kuulosti aika jännältä :D Mutta jos menet "Lisää gadget"-kohtaan, niin lukeeko sulla siellä Sivut-kohdassa, että "lisätty aiemmin"? Silloin sen pitäisi olla jossain gadgetien joukossa, se voi olla niisä sivupalkinkin jutuissa tai alhaalla. Sen otsikkoakaan ei voi muuttaa, että ihan sillä nimellä pitäisi löytyä.

      Poista
    4. Juu, siinä lukee että lisätty aiemmin, mutta en nää sitä missään :D

      Poista
    5. Apua :D Onko sulla kuitenkin sivuja julkaistu? Jos ei ole, niin yritä julkaista sivu, ja katsoa mitä tapahtuu? ;)

      Poista
    6. Voi harmi :/ Selailin bloggein ohjetta, jos olisi löytynyt muuta vinkkiä, ja siellä luki että jos on joku muu kuin bloggerin malli käytössä, se ei välttämättä näytä sivuja yläpalkissa, vaan vain linkkiluettelona. Tässä linkki ohjeeseen:
      http://support.google.com/blogger/bin/answer.py?hl=fi&answer=165955&topic=1708421&ctx=topic

      Poista
    7. Nyt toimii:) Kiitti tosi paljon avusta:)

      Poista
    8. Hienoa! Ei kestä, kiva jos voi auttaa :)

      Poista
    9. Minullakin oli tämä sama ongelma, etteivät sivut näkyneet, enkä millään keksinyt tai mistään löytänyt ratkaisua, ennen kuin täältä! KIITOS!

      Ja vaikka en ole "kynsilakkaihminen", niin täytyypä myöntää, että todellisia taideteoksia nuo kynnet täällä. Upeita! Mitä tämän sivun yksinkertaiseen koristeluun tulee, niin sehän on usein juuri hyvä.

      Poista
    10. Hienoa, jos selvisi, vaikka vähän myöhässä vastailenkin ;) Jostain syystä kommentti-ilmoitukset ovat hetken aikaa menneet roskapostilaatikkoon :/

      Kiitos paljon kehuista! Monesti ne kivoimmat kynnet on ihan simppelit, niihin ei heti kyllästy ;)

      Poista
  2. Tuo Orlyn lakka on kyllä aika herkku.

    Minusta koristelut saa joskus ollakin tälläisiä yksinkertaisia, kivaa vaihtelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oonkin ajatellut, että pitääkö aina yrittää saada koko pohjalakka koristeluilla peittoon ;D

      Poista
  3. Yksinkertainen on kaunista ja joskus kaunis lakka ei tarvitse lainkaan edes koristuksia, vaikka niitä onkin kiva laittaa :) Upea lakka on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin näyttävät lakat on kyllä ihania varsinkin silloin, kun on kiire. Näitä ei kovin raaski peittää ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tämä on, ja tässä on ihana hienoinen scatter holoefektikin, vähän heikosti erottuu kuvista (ei ollenkaan) ;)

      Poista
  5. Tää on niin mielettömän upee lakka. On mun ostoslistalla ehdottomasti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään vielä enemmän nyt, kun ensimmäisellä kerralla! Tämä on vielä ihanan ohutta ja silti peittävää :) Ihan oikeassa paikassa on ostoslistalla, tai ehkä vielä oikeampi paikka voisi olla lakkahyllyssä ;D

      Poista
  6. Ihanan värinen lakka! Ja on just kiva nähä välillä jotain yksinkertaista ja viel semmosta joka vie silmät mennessään, vaikka koristelu ei ehkä olekaan mikää vaativin. Toi lakka vaan on niin sykähdyttävä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, kun näinkin yksinkertaiset miellyttää :) Sitä vain pitkään blogatessa ajattelee, että aina pitäisi olla jotain ihmeellistä. Toisaalta, näin näkee, että vähälläkin vaivalla saa jotain nättiä :)

      Poista
  7. Mielettömän moniulotteinen ja värinen lakka. O,O
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  8. Hahaa joku muukin kuin minä notkuu koneella silloin kun pitäisi tehdä jotain muuta ;D Yksinkertainen on kaunista, kuin myös nämä kynnet :) Ja ihana tuo lakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alan itsekin arvostaa pikkuhiljaa myös yksinkertaisempiakin kynsiä ;) Ja joo, joskus tulee vaan jumitettua tässä, vaikka olisi muutakin tekemistä (nytkin vois mennä nukkumaan) ;D

      Poista
  9. Kun on noin hieno lakka, niin eihän se paljon koristuksia tarvi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpäs melkein harmittaakin, kun menin "koristelemaan" näitä lisää, olivat ehdottomasti kivemmat pelkällä strassilla ;)

      Poista
  10. Onneksi mulla on tuo, muuten menisi saman tien ostoslistalle:) On ihan hemmetin kaunis lakka eikä kaipaa yhtään ihmeellisempiä koristeita päällensä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästyy sitten paikka listalla jollein toiselle lakalle ;) Mä aloin nyt himoitsemaan muita tämän kokoelman lakkoja, ne on varmaan yhtä ihania :)

      Poista
  11. Tää on kyllä niin kaunis lakka! Pitkäaikainen himotuksen kohde.. No, ehkä mäkin saan tän joskus vielä huomattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä hankkia, jos tykkää väristä :) Ainakin eilen katsoin, että olisi ollut vielä hyvinkin saatavilla :)

      Poista
  12. Tuo lakka on vaan niin ihana! Miksi en vieläkään omista tuota.....

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)