14 tammikuuta, 2013

Sirpaleiseksi tarkoitettu holo

Sain eilen vihdoin toteutettua jonkin aikaa mielessä pyörineen lakkauksen. Samalla pääsin käyttämään jo joskus keväällä ostamaani Nfu Oh:n 66:sta, jota ei ole tullut käytettyä.

Jouduin lakkaamaan kolme kerrosta, vaikka laitoin alle Aqua Basen. Yritin niin kovasti selvitä kahdella kerroksella, että toisesta tuli liian paksu, ja se kuivui epätasaiseksi. Ei sitten auttanut kuin laittaa kolmas :D

Vieläkin vähän näytti epätasaiselta, mutta tiesin leimaavani nämä, niin ei haitannut. Eikä se nyt niin paha kuitenkaan ollut, kun ei kuvista kerran erotu ;)


Halusin tähän mustan sirpalekuvion, mutta mulla ei ollutkaan sellaista kuviota ollenkaan. Oon ilmeisesti jossain nähnyt, ja ajatellut hankkivani, että luulin jo omistavani sellaisen :D Tällä kuviolla sitten pääsin lähimmäksi sellaista "rikottua" tunnelmaa kuin oli mielessä. Leimailu onnistui omalla mittapuulla loistavasti! Ainoastaan keskisormeen jouduin jatkaa kuviota kärkeen kun se ei ihan riittänyt. Ja etusormen tyvestä lähti liikaa kuviota reunoja siivotessa, niin vähän maalasin sitä takaisin sinne.


Tämä viimeinen kuva tuotti hankaluuksia :D Jos kuvasin vähemmällä valolla, sain holoefektin näkymään yhtä kivasti kuin livenäkin leiman alta. Mutta silloin se ei suostunut kuvaamaan leimaa tarkasti. Valitsin sitten kuitenkin kuvan,  josta leima erottuu, ja teidän täytyy vain uskoa että kyllä se holokin siellä on ;)


-Nfu Oh, Aqua Base
-Nfu Oh, 66, 3 kerrosta
-leimat Konadin mustalla XL-laatasta L, XL-stamperilla*
*tuotteet MiMaxilta

Nämä oli illan ja yön ilman päällyslakkaa, siispä kuvatkin ovat ilman sitä. Lisäsin kuitenkin tänään, kun päätin, että näillä mennään vielä huomiseen. Liian monta kertaa olen valinnut lakkailun tyvivärjäyksen sijaan, enää ei kestä siirtää :D

In english: In this mani I wanted an "shattered" holo effect. For base I used three coats of Nfu Oh 66, and stamped an image that was closest to "broken surface".

33 kommenttia:

  1. Wau! Tositosi kauniit, näitä kattelis ilomielin usemmankin kuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olisin laittanutkin useamman kuvan, jos olisivat onnistuneet :D

      Poista
  2. Wow! nää on tooooosssiiii hienot!! ♥ :)

    VastaaPoista
  3. Nää on ihan sairaan hienot ! :oo

    VastaaPoista
  4. Aivan upea lakka sekä leimaukset! <3

    VastaaPoista
  5. Hienot!! Kyllä tossa vikassakin näkyy sitä holoefektiä. Kuin noin ihana lakka on jäänyt käyttämättä!!? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä se sieltäkin pilkistää ;) Mulla on myös se 65:nen, ja sillä on tullut pari-kolme kertaa lakattua. Ei ole tavallaan ollut "tarvetta" saada tätä kynsille, vaikka kova omistamisen himo olikin :D

      Poista
  6. Oi vitsit miten mageet! Tykkään ihan älyttömästi! Tuo lakkahan muistuttaa aika paljon mun China Glazen L8r G8r-lakkaa. Pitää joskus tehdä joku vastaavanlainen lakkaus kun nää on niin hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Aika lähellähän nämä on, L8r G8r on vain paljon ihanampi, kun siitä näkee kunnolla, että se on vihreä :D Tykkään kyllä itsekin, ja sirpaleisena tämä olisi varmaan ollut vielä kivempi ;)

      Poista
  7. Mistä noita Nfu:n lakkoja saa? On muuten tosi ihanat lakkaukset!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Omani oon tilannut Chez Delaneylta, mutta mun mielestä näitä saa myös pretty.fistä :)

      Poista
  8. Tosi kauniit kynnet:) Ja sirpalemainen vaikutelma tulee mun mielestä näissä paljon kivemmin esiin verrattuna siihen sirpalekuvioon, jota yleisimmin näkee leimattuna. Vähän erilaiset ja tulee mieleen sellanen rikkoutunut panssarilasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tämä kommentti pelasti mun mielikuvan tästä lakkauksesta, jos ei lasinsirpaleita, niin rikkinäinen panssarilasi :D Siltä se kyllä näyttää, nyt kun sillä silmällä katsoo :)

      Poista
  9. Aivan ihanat. Kaunis holo ja tosi hyvin sopii tuo kuvio päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) En oikein ole muuten osannutkaan tuota kuviota käyttää :)

      Poista
  10. Upea tuo holo näissä :) Ihanat kynnet muutenkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päätinkin juuri äsken lakkatilausta tehdessä, etten tarvitse CC:n Halo Hueseja, kun mulla on nämä Nufut :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)