10 tammikuuta, 2013

Videotuto: Liukuvärjäys

Sainpas videon kuvattua ja julkaistua, niin kuin lupailinkin. Olin niin kahden vaiheilla tämän kanssa, mutta päätin julkaista kuitenkin.

Jätin siitä pois pohjan lakkauksen, ja ensimmäisenä nähdään lakkauksen reunan siistiminen, hyvin pikaisesti :D Jos on tarvetta, voisin joskus kuvata molemmat vaiheet hieman tarkemmin.

Tein liukuvärin kahdella lakalla, ja en tehnyt liukumasta kovin pitkää, koska mulla oli jatkosuunnitelma tälle lakkaukselle.

Hermostuksissani puhuin videolle kaikkea turhaa, mutta koittakaa kestää, voihan sen katsoa ilman ääniäkin ;D


Jatkoin tosiaan vielä koristelua, ja lisäsin näihin leiman. Tällä kertaa ei ollut leimauspäivä. Pikkurillin ja nimettömän leimat näyttää hassulta, kun otin ne kohdistusvirheen takia uusiksi, ja en huomannut että pohjasta tuli aavistuksen epätasainen. Mutta ei sitä kauempaa huomaa ;)



-China Glaze, Strong Adhesive Base Coat*
-essie, Jamaica Me Crazy, 2 kerrosta
-essie, Sexy Divide, liukuväri
-leima Konadin laatasta m25, lakkana China Glazen Admire
-Seche Vite*
*tuotteet MiMaxilta

Että sellaiset kynnet ja video. Videoon en ole liian tyytyväinen, mutta ehkä pikkuhiljaa tulen tutuksi kameran kanssa, etten jännitä niin paljoa :D Tykkään kuitenkin kovasti lakkauksen väreistä, sopivat kivasti yhteen :)

Tämä olikin toinen postaus tälle päivää, mutta pitää tehdä silloin kun on innostusta. Vaikkei ideoita niin olisikaan ;) Tässä vielä aiemmin julkaistu postaus.

In english: This time I made a videotutorial for gradient nail art, it's in finnish. For the gradient base I used essie's Jamaica Me Crazy and Sexy Divide, which I think look well together. I stamped with China Glaze's Admire, and I really love the colours! :)

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Värit on kyllä onnistuneet :)

      Poista
  2. Kiiltääkiiltääkiiltää:) En huomannut mitään ylimääräisiä puheita videolla, se oli hyvä ja selkeä. Musta on hauska nähdä miten muut tekee juttuja kun jokaisella on vähän oma tekniikka. Lopputulos on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kiiltää :D Shimmeriset lakat ja Seche <3 Mutta kiitos! Sehän on tosiaan pääasia että on ymmärrettävä :)

      Poista
  3. Kivat kynnet ja hyvä tutoriaali!:)

    VastaaPoista
  4. Upeat värit ja kiva tuto! En minäkään mitään turhaa höpöttelyä huomannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Se vain ehkä itsestä tuntuu, kun pitää koko ajan olla äänessä :D

      Poista
  5. Mustakin oli kiva nähdä miten muut tekee omat lakkaukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Leimausvideota odotellessa ;D

      Poista
  6. Kiitos tutoriaalista, täytyykin koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kiva jos innosti kokeilemaan ;)

      Poista
  7. Hieno video. En huomannut hermostuneisuutta tai turhaa höpötystä.
    Leimailut sopii kyllä tosi hyvin noihin sävyihin, jotka myöskin miellyttää mun silmää. Omnomnom... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :) Onhan niissä lilaa ;D

      Poista
  8. Nää on ihan huippu kivat kynnet! Tykkään tosi paljon väriyhdistelmästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Leimat antoi kyllä tosi kivan lisän :)

      Poista
  9. miten sää oot kuvannu tän?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli pokkari tuossa itseni ja kynsien välissä työpöydällä jalustalla :) Haastavaa videoista tekee sekin, kun joutuu sen kameran yli kurkkia, eikä voi olla nenä kiinni kynsissä ;D

      Poista
  10. kiitos!!! Paljon helpompi tämä sinun tapas, mihin on tullu törmättyä! ja eikun harjoitelee. T:suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se vähän vaatii ;D Hienoa, jos olin avuksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)