15 elokuuta, 2012

Pilaantuneet hedelmät

Esittelyssä lyhytikäinen kynsimokailu. Mun oli hienona tarkoituksena tehdä oikein värikkäät kesäkynnet ja testata samalla kokeilemattomia lakkoja. Toisin kävi. Tai, onhan näissä väriä ja sain kokeiltua lakkoja, mutta lopputulos ei miellyttänyt.

Lakat kynsillä ovat: pikkurilli ja etusormi 3 kerrosta Rimmel Sunshine, nimetön ja peukalo kaksi kerrosta essie Fear & Desire, jonka päällä kerros essie Mini Shorts ja keskisormessa kaksi kerrosta Orly Lemonade. Muut levittyivät ja peittivät hyvin, mutta Rimmel tuotti ongelmia. Levittyi epätasaisesti, enkä meinannut kolmellakaan saada tasaista jälkeä.


Tähän sitten lähdin yrittään leimailua taas kahdella värillä, keskisormessa kolmella, muttei se sujunut ollenkaan. Lisäksi muutenkin oli taidot vähän hakusalla taasen. Ainoastaan peukku ja nimetön on sellaisia kuin olin ajatellut. Kokeilin niihin vielä kirjakaupasta ostamaani glitteriä, ja se ainakin soveltuu tähän hyvin. Kuvissa ei ole päällyslakkaa, koska poistin nämä heti.



En kuvannut lakkoja, koska ärsytti ja pakkasin kaikki heti takaisin paikoilleen :D Kynsille päätyi lopuksi Orlyn Preamp, joka sekin oli kokeilematon. Ja ihana! Siitä saatte kuvia huomenissa jos ehdin, koristelin sitä tänään vähän. Mutta loppujen lopuksi hyvä saldo eiliselle illalle: viisi korkattua lakkaa ;)

6 kommenttia:

  1. Heh, musta nää on kivat:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ajatusta näissä kyllä oli, harmi vain kun jäi sille tasolle ;D

      Poista
  2. No älä mitään, mulla on tulossa seuraavassa postauksessa kahdet epäonnistuneet kynnet peräkkäin... Ei onnistunut sitten millään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitin kyll nähdä mikä on sun mielestä epäonnistunutta, mun mielestä ei kyllä ollu ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)