28 tammikuuta, 2012

31 Days Challenge, Day 7: BLACK AND WHITE nails

Tälle haastepäivälle mulla oli mahdottomasti ideoita, ja tähän sitten päädyin. Siksikin, että piti nopeasti saada kynnet että päästiin illalla liikenteeseen ;) Sopivat mun vaatteisiinkin vielä. Vihdoin sain viilattua kynsiä hieman neliön muotoisiksi, en ole ihan varma tykkäänkö sittenkään :D

Mulla on mustia lakkoja hyllyssä 7, ja kaikki olivat menneet paksuksi liisteriksi. Mikähän siinä on ettei mustat lakat tahdo säilyä? Ostin siis jälleen uuden, Sally Hansenin Black Platinum. On ehkä enemmän tummanharmaa kuin ihan musta, mutta värinsä puolesta kelpaa. Lakka oli kuitenkin mahdottoman ohutta litkua, jonka kanssa tuli sotkettua kynsinauhojakin. Ensimmäinen kerros ei peittänyt lainkaan, ja olisi oikeastaan vaatinut vielä kolmannenkin jos olisi ollut aikaa. Muttei ollut, niin tällä mentiin :)

Mustavalkoisia water decalseja, ja helmenpuolikkaita koristukseksi. Tykkäilen kyllä tästä lakkauksesta, se vain kärsi eilisestä menosta ja pari kynttäkin lohkesi, että joudun tänään tekemään uutta tilalle :) Pahoittelen lakkasotkua kämmenessä, huomasin sen vasta kuvissa :D Coctailtikulla siivosin kynsinauhoja, ja mulla on paha tapa pyyhkäistä tikkua välillä käteen :P



-Orly, Nail Armor
-Sally Hansen, Black Platinum
-water decalseja
-helmenpuolikkaat, kiinnitetty OPIlla
-Orly, Sec n Dry

Tässä vielä eilen saamani lähetys Sanna Taralta. Ihania water decalseja, kirkkaita ja vaaleanliloja sydänstrasseja ja liloja microhelmiä :) Näistä todennäköisesti strassit ja helmet pääsee seuraavaan lakkaukseen, on suunnitelmat jo valmiina kun vain ehtisi toteuttaa ;)

5 kommenttia:

  1. Hienot kynnet :) Kiva tuo lakka, ei ihan perus musta.

    Ihania juttuja sait <3 varsinkin noi water decalsit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nuo oli kyllä ihania, ja sydänstrasseja mulla ei vielä ole ollutkaan :)

      Poista
  2. Nää on tosi hyvät.

    Cocktail-tikkuvinkki oli loistava, minä aina tuherran jo maalatuilla kynsillä pois niitä ylimenneitä ja siitähän ei hyvä seuraa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Itsekin ennen harrastin samaista syntiä, ja vieläkin saatan pyyhkäistä jos on vain aluslakka kynsillä ;)

      Poista
  3. Nätit kynnet :)

    Kivoja tarvikkeita olet saanut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)