21 maaliskuuta, 2013

Mun paprika on kuumempi, kuin sun!

Mun piti tehdä työmatkalle kynnet. Miellän "edustuskynsiksi" yksinkertaisen ja klassisen kauniin lakkauksen. Mun ei toki varsinaisesti tarvinnut edustaa, mutta en siltikään halunnut tehdä mitään övereitä.

Valitsin kynsiin paitani huomiovärin, punaisen. My Paprika is Hotter than Yours kuumotti mua siitä asti, kun näin ensimmäiset kuvat kokoelmasta. Ihme, että maltoin lakata sillä vasta nyt :D Olin odottanut lakan olevan punaisempi, mutta ei oranssinpunaisessakaan mitään vikaa ole. Lisäksi tämä ei ollutkaan puhdas creme, vaan pitää sisällään jonkinlaista kimallusta, jota ei kynnellä juurikaan näe. Olin melko varma, että kolme kerrosta tarvitsee, punaisten lakkojen alta kun meinaa kynsiraja näkyä, sama miten vahva väri on kyseessä. Kaksi kerrosta lakkasin, ja ei sitä kynsirajaa näe, jos ei liian tarkaan tuijota ;)

Halusin koristelut, jotka ei voi mennä pieleen, niin valitsin siirtokuvat ja strassit. Nämä siirtokuvat on ihan suosikit, on jo kolmas arkki menossa samaa kuviota :D Ovat vain niin helposti yhdisteltävät ja nätit. Pelkäsin ensin, että nämä 2,4mm strassit olisivat liian isot kuvion keskelle, mutta eivätpä olleetkaan. En vain voi olla hämmästelemättä näiden kirkkautta, vaikka olen näitä kerran ennekin jo käyttänyt :D




-Color Club, Stuck on You
-OPI, My Paprika is Hotter than Yours, 2 kerrosta
-siirtokuvat
-2,4mm Super Shine -strassit*
-Seche Vite
*tuotteet ostettu alennuskoodilla MiMaxilta

Tykkään itse ihan mielettömästi lakan väristä ja koristeluista! Ei olisi tehnyt mieli uusia lakkauksia vielä, mutta huomenna en ehdi, ja neljä päivää samoissa on mulle silti liikaa :D

Pitää myös päästä kokeilemaan Helsingin tuliaisia, ostin työreissulta "vain" seitsemän lakkaa. Esittelen ne seuraavien kynsien kanssa, en vielä jaksanut kuvata niitä ;)

17 kommenttia:

  1. Vau miten ihanat kynnet! Ja nuo strassit on kyllä älyttömän kirkkaat! :)

    http://dancingwiththenails.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ne oli kyllä todella hyvä hankinta, pian aion testailla, voiko niitä käyttää toiseen kertaan ;)

      Poista
  2. Oi, kauniin punaiset! On kyllä oikeen kirkas paprika :D Huomiota herättämättömät ne ei ainakaan ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä nämä varmaan näkyi kauas :D Mutta eivät sillein huonolla tavalla ;D

      Poista
  3. Ihanan pirteä lakkaus ja hauskat koristelut! :) Tulispa jo se kesä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Kesää kaivatessa todellakin, tänäänkin satoi vain lisää lunta :D

      Poista
  4. Ihunat! Jotenkin retrot tai slaavilaiset tai jotain....onko se tuo väri vai kuvio vaiko niiden yhdistelmä mutta on tosi kivat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Se on varmaan ne kaikki :D Nyt kun mainitsitkin, jonkun puolalaisen mummon punaisessa hameenhelmassa voisi olla tämä kuvio :D

      Poista
  5. Pirtsakka punainen ja kivat nuo kuviot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä oon ennenkin yhdistellyt juuri tuota kuviota punaoranssin kanssa, tuntuu sopivan sille värille :D

      Poista
  6. Oi onpa syötävän ihanan värinen lakka!!! Ihan mieletön! <3 Tahtoo heti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä upea! Paprika on niin syötävää :D

      Poista
  7. Upean värinen lakka!! Toi pitää kyllä laittaa hankinta listalle! :D ihanat kynnet muutenki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana se oli, tuli uusi suosikkipunainen ;)

      Poista
  8. Kiitos kovasti avusta! Mulla on nimittäin nämä samat siirtokuvat roikkuneet varastossa pienen ikuisuuden kun en ole tajunnut miten ne "toispuoleisina" pitäisi kynnelle oikein asetella :D nämä kuvat nähdessäni tuli sellainen kunnon D'oh!- fiilis :D ja kauniin lakkauksenkin olet saanut aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva aiheuttaa tuollaisia fiiliksiä ;D Mun mielestä on hassua, että siinä samassa arkissa on ainakin kolmenlaisia näitä kuvia, vaihtelevia nuo reunukset... Ja kiitoksia kehuista! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)