21 helmikuuta, 2014

Onnistumisen tunteita: English Rose

Välillä on harvempi postaustahti, välillä taas tulee melko tiuhaan postauksia. Itselle tämä on ihan ok, mutta tulin ajatelleeksi yhtäkkiä asiaa lukijan kannalta. Onko teille väliä, miten postauksia blogiin ilmestyy? Eli jos tulee muutama postaus päivän välein, vai olisiko parempi, että julkaisen esim. joka toinen tai kolmas päivä? Edelleenkään en voi pakottaa itseäni kirjoittamaan, mutta voisin inspiraation tullessa tehdä muutaman varastoon, ja julkaista niitä pikkuhiljaa. Suurin osa lukee muitakin kynsiblogeja, joten en tiedä, onko tällä teille merkitystä. Laitoin kyselyn sivupalkkiin, jos joku haluaa tähän asiaan vaikuttaa :)

Mulla on näitä edeltävät kynnet vielä esittelemättä, mutta en malta olla postaamatta näitä tämänhetkisiä ensin! Tämä lakkaus sai mut kokemaan taas onnistumisen tunteita :)

Olen himoinnut Pueenin laattoja, mutta ei jostain syystä ole tullut hankittua. Nyt MiMaxille oli tullut niitä myyntiin niin tilasin muutaman mieluisan laatan.


Huomaako, mitä laattaa ehdin jo kokeilla? :D Suunnittelin tämän lakkauksen tuon yhden laatan ympärille, vaikka leimaus päätyikin lopulta vain yhteen kynteen per käsi. Halusin lisäksi yhdistää vaaleanpunaista ja ruskeanharmaata, joten skittletteä oli väistämättä tulossa.

Oon kokeillut foliota yhden kerran aikaisemmin huonolla menestyksellä. Nyt, kun näin vaaleanpunaisen leiman valkoisella kynnellä, muistin pari vuotta sitten tilaamani läpikuultavan ruusufolion. Nyt folion laittaminen yllättäen sujui, tai ainakaan lopputulos ei näytä huonolta :D Johtuen ehkä kuviosta, ehkä läpikuultavasta helmiäistaustasta. Enivei, oon myyty!

Ruskeanharmaisiin kynsiin laitoin vain hopeiset niitit, eikä näistä tullut yhtään överit!





-Orly, Bonder
-OPI, French Quarter for Your Thoughts, 3 kerrosta
-Gina Tricot Beauty, White, 2 kerrosta (!)
-leimauksessa GOSH Metallic Purple ja Pueen 50
-siirtofolio, English Rose (+liima)
-hopeiset 2mm niitit
-Seche Vite
*tuotteet ostettu MiMaxilta

Tämä on mulle myös siitä jännä skittlette, että en käyttänyt yhtään glitteriä tai tekstuuria, joita on yleensä ollut ainakin yhdessä kynnessa. Ja yleensä myös molempia samassa lakkauksessa. Näistä piti tulla kuitenkin helposti poistettavat, koska joudun huomenna kiireessä näistä luopua. Harmi!

22 kommenttia:

  1. Näissä on jotaki vanhanajan romantiikka. Tekee tuo värimaailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ruusut kyllä vähän rajoitti värien käyttöä, kiva olla välillä hillityissäkin :)

      Poista
  2. Ihan superkivat kynnet!:) Ja postaustahti on hyvä just sillon kun itsestä tuntuu hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin se oliskin, en itsekään halua mitään väkisin kirjoitettua tekstiä :)

      Poista
  3. Mua miellyttää reaaliaikainen postaus, kun tietää että teksti on kirjoitettu ennen julkaisuhetkeä ja siinä on sitten erikseen määritelty jos kirjoitetaankin jostain jo vanhasta asiasta. Tuntuu että bloggaaja on enemmän kosketuksessa lukijoihin. :) Itselläni menee myös vähän samoin että välillä ei ehdi ja jaksa tehdään mitään, ja yhtäkkiä puskee postauksia peräkkäisinä päivinä.

    Hauskannäköiset kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin oon ajatellut, että jos kirjoittaa juuri ennen julkaisua, voi esim. kertoa, jos lakkaus on ollut esim. useamman päivän jo kynsillä. Mä itse tykkään kans ajantasaisista postauksista, en ole ollut varma, mitä mieltä muut on :) Ja kiitos kehuista!

      Poista
  4. wow, amazing :))

    http://prettypurple92.weebly.com/

    VastaaPoista
  5. Miulle on ihan sama tuleeko postauksia kerran kuussa vai pari kertaa viikossa. Aika äkkiä postausten taso laskee, jos ei oo semmoista "intoa" postata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Niin tätä on helpompi tehdäkin, inspiksen iskiessä, niin kuin kynsiäkin ;) Ja jos jättäisin julkaisuja ajastukseen, aina pitäisi tarkistaa, että menikö ne nyt varmasti...

      Poista
  6. Mä tykkään kanssa reaaliaikaisista postauksista ja haluaisin postata niin itsekin, mutta sit mulla tulis tyyliin kolme sunnuntaina ja muulloin ei mitään :/
    Mulla on myös tuo English Rose -folio ja se on vaan niin paljon vaikeempi ku kaikki muut yhteensä. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen jäi laatikon pohjalle. Kai sitä voisi yrittää uudestaan, kun nään sen olevan mahdollista sittenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastausten ja mielipiteiden perusteella nykyisellään jatketaan ;) Mä oon vuorotyössä, niin vapaapäivät sattuu mille viikonpäiville tahansa, ja sillon yleensä tulee kirjoiteltuakin. Oon vain ajatellut, että jos on viikon tauko, ja sitte tulee kolmena peräkkäisenä päivänä postaus... Mutta ilmeisesti ei haittaa :D

      Yritä ihmeessä vielä! Tämä oli kyllä niin nätti, ettei kannata luovuttaa :) Mä en taas muiden folioiden kans ole vielä onnistunut, tälläkin hetkellä eri folio kynsillä, eikä kovin hyvältä näytä :D

      Poista
  7. Ompa ihanat! :) Hauskasti kävi, katsoin kuvista heti että uu mikä ihana harmaa lakka (mulla on joku ikuisuus ihastus niihin), ja itseasiassa ostin tuon kaverilta juuri, lakka vaan on vielä postin matkassa. :D Innolla odotan että pääsen itsekin testaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mä tykkään kans harmaista ja harmahtavista lakoista :) Oli varmasti ihana huomio, ainakaan himotuslista ei kasvanut entisestään ;D

      Poista
  8. Wau! Tykkään sekä kynsien värimaailmasta että koristeluista, etenkin tuo folio on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Tuo folio oli kyllä niin kaunis, että päätin pitää sen pääosassa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)