02 syyskuuta, 2012

Sydämellistä

Edellisten hämisten vastapainoksi ällösöpöilyä. Ostin eilen Anttilasta essien Lights -lakan, ei tarvinnut kuin vilkaista hyllyä, ja en enää muuta nähnytkään kuin tämän :D Aika harvoin enää tarttuu lakka mukaan pelkästään sen ihanan värin perusteella. Oon huomannut ostelevani lakkoja nimen perusteella, tai sitten niin että se kuuluu johonkin kokoelmaan, ja on ns. pakko-ostos.

Piti sitä sitten kynsille laittaa, ja se oli unelma levittää. Kaksi kerrosta riitti hyvinkin, ja kuivui nopeasti neonien tapaan lähes mataksi. Päätin sitten leimata näihin jotain, ja ajattelin kokeilla tippikuviota. Ensimmäiseksi kerraksi sujui ihan ok, mutta parista kynnestä jäi kärki hieman vajaaksi. Täydensin sitten kuviota akryylimaalilla. Ei ihan mennyt kuin suunnittelin, muttei näistä livenä erota että kuviota olis jatkettu. Lisäsin sydänten päälle vielä kimallelakkaa, ja tyveen sydänstrassit. Väri oli täysin mun mieleen, koristelut ei niinkään ;)





-Orly, Bonder
-essie, Lights, 2 kerrosta
-leimat Konadin valkoisella laatasta m73
-valkoista akryylimaalia
-Wet n Wild, Hallucinate
-kirkkaat sydänstrassit*
-Seche Vite
*tuotteet Sanna Taralta

Ekoissa kynsikuvissa näkyykin taustalla mun syysistutus. Ajattelin viedä ystävälle kukan, kun olin menossa hänen luo kahville. Siinä Prisman kasviosastolla sitten hieman riistäytyi käsistä, ja huomasin suunnitelleeni ruukkuistutukset :D Tein itsellekin samanlaisen, joka on vain kermanvärisessä ruukussa.


Tämä on siitä kiva, kun syklaami kestää pikkupakkastakin, ja calluna ja hopealanka näyttävät hyvältä koko talven. Pitänee sitten talven tullen vain korvata syklaami jollain kivalla pikkukoristeella vaikka :) Olin suunnitellut lakkailevani tänäänkin, mutten taidakkaan viitsiä. Ehkä pystyn katsella näitä toisenkin päivän, vaikken näissä kynsissä viihdykkään :D

Jollet ole vielä osallistunut arvontaan, niin käy osallistumassa täällä! Arvonta-aikaa on vielä tämän vuorokauden loppuun, keskiyön jälkeen tulleita osallistumisia ei enää hyväksytä!

15 kommenttia:

  1. Toi lakka on kyllä ihanan värinen! Hyvinhän noi leimat kuitenki sit onnistu. :) Ite oon pari kertaa yrittänyt noita kärkileimoja, ne ei vaan onnistu mun kynsille kun ovat niin käyrät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan nätti, ens kerralla sitte mustat koristelut niin ei tule Tuksu mieleen ;D Tuolla XL-stampperilla sai kyllä hyvin, nyt mä haluan lisää tippikuvia :)

      Poista
  2. Ihanat koristelut! Nuo sopis niin hyvin ystävänpäivälakkailuiksi. :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  3. Mullekki tuli mieleen ystävänpäivälakkaus :) mut ihanat kynnet ja sopii hyvin myös syyskuun alkuun :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä syksylläkin saa käyttää värikästä ;)

      Poista
  4. Hei, en tiedä muistatko, mutta jonkin aikaa sitten kysyin kommenteissa vinkkiä kynsiblogin aloittamiseen. nyt sen sain aikaseksi, ja jos haluat niin ajattelin linkata sinulle, koska sinun innoittamana sain innoitusta omaan blogiin ! <3 kiitos (: http://chocolatesnails.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan ;) Kiva kuulla, että on voinut olla jollein inspiksen lähteenä :) Vilkaisemassa käyty ja lisää postauksia odotellessa ;)

      Poista
  5. Justiinsa katselin tuota Lights-lakkaa kaupassa, ihana väri ja kauniit koristelut! Ihan selkeesti ystävänpäivämateriaalia:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)