16 joulukuuta, 2013

Kolmet punaiset

Viime postauksessa sanoinkin, että nyt olisi kolmet kynnet esillä. Näissä ei ole mitään ihmeellistä, niin ei ole tullut aiemmin esiteltyä.

Nämä ekat on aika kamalat. Halusin kynsille nimenomaan China Glazen Drasticin, joka sinänsä on kaunis lakka. Kärjet jäi kuultamaan läpi, joten oli olevinaan hyväkin idea yrittää liukuvärjäystä Color Clubin Red Velvetillä. No ei ollut. Siirtokuvat vielä päälle, eikä näistä oikein hyvää sanaa voi sanoa.



Seuraavaksi piti saada lakata juuri OPIn Casino Royalella. Sekin oli kaunis, ja leimasin sen päälle kukkakoukeroa, joiden keskelle laitoin niitit. Ei sinänsä mitenkään epäonnistunut, en itse vain tykännyt.



Ja vielä viimeinen. Näin erään kivijalkakaupan hyllyssä Essien Twin Sweater Setin, ja se oli pakko ottaa mukaan. Kun pääsin lakkaamaan sillä, huomasin sen jellyksi/crellyksi, ja olin vähän pettynyt. Oli vaikea saada sillä tasaista ja peittävää jälkeä. Muistaakseni tällä lakkauskerralla oli myös kiire, ja lakka nyt itsessään oli silti nätin värinen, niin laitoin vain niitit kynsille.


Nyt kun kirjoitin tätä postausta, niin tulin miettineeksi, että yleensä kun haluan lakata tietyllä lakalla, niin jotain menee pieleen. Joko en keksi koristeluja, tai sitten mokaan ne jotenkin :D

Näiden myötä olenkin sitten ajantasalla postauksien suhteen. Yksi lakkaus olisi esittelemättä, ja se sattuu olemaan vielä kynsilläkin. Skitletteä tulossa seuraavaksi ;)

8 kommenttia:

  1. Nuo keskimmäiset on tosi mieluisat kaikkinensa mun silmiin; kauniit värit ja onnistuneet leimaukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli ne omalla tavallaan ihan kivat servettikynnet :D

      Poista
  2. ^Keskimmäiset on minunkin lempparit:) Kauniita punaisia tosin kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset olikin varsin miellyttäviä, ensimmäinenkin oli ennen koristeluja ;)

      Poista
  3. Kauniita kaikki, mutta keskimmäiset taitaa olla omat lempparit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne näistä kolmesta on munkin mielestä näteimmät :)

      Poista
  4. Keskimmäiset munki lempparit, tosi kauniit :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)