17 heinäkuuta, 2013

Maanantain saldoa

Tässä postauksessa ei ole kynsiä, ajattelin varoittaa :D Käytiin maanantaina Kärkkäisillä Ylivieskassa, kun miehellä oli työjuttuja naapurikunnassa. Juhlatelttaa lähdettiin hakemaan, mutta kun sain siinä välillä mm. seistä turvesuolla, niin jotenkin alkoi tuntumaan että nyt on tarvetta kynsilakoille :D

Lakkaosasto siellä oli mulle pettymys, vaikka FB:n Kynsikoristelut-ryhmään tekemäni kyselyn perusteella en odottanutkaan liikoja. Pelkkiä halppis- ja markettilakkoja. Jotain sieltä tarttui kuitenkin mukaan.


BYSillä ei ollut mitään jännittäviä värejä, mutta pimeässä hohtava päällyslakka ja UV-aktiivinen kynsilakka kiinnostivat! Tuo pimeässä hohtava on äkkiä testattu, mutta UV-lakka saa odottaa hetken aikaa. Lisäksi mua kiinnosti Laylan Gel Effectit, joista löytyi noinkin nätti turkoosi sävy. Lisäksi siellä oli telineellinen tuoksulakkoja, suurin osa neonsävyisiä, itse otin neonpinkin. Kineticsin mantelikynsiöljy ja Dependin kynsinauhavoide, molemmat vaikutti n. viiden euron hintansa arvoisilta, ainakin imeytyvät nopeasti, ja yksi sitkeä kuiva kohta mun kynsinauhoista on hävinnyt :D

Ja maanantaina postilaatikossa odotti myös Adeninalta saatu kuukaudentuote, uusi versio Excaliburista. Vanhaa mulla ei ole, joten en voi tätä siihen.




Tässä on jännästi paljon pientä hopeista shimmeriä, ja seassa isompia "kultahippuja". Tikulta jo näkeekin, miten tietyssä kulmassa näyttää hopeiselta tai kultaiselta. Tätä vähän lipsahti jo kynnellekin, mutta siitä sitten ensi kerralla.

4 kommenttia:

  1. Toi Excalibur näyttää vähän Wettiksen Fergie-lakalta Going Platinum! Se onkin huippukaunis lakka ja yksi mun suosikeistani tällä hetkellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kyllä samantapaiselta, ainakin swatcheista :) Tämäkin on varmaan mieletön koko kynnellä :)

      Poista
  2. Piti kirjoittaa ihan samaa, että ihan samanlainen kuin Going Platinum - itsellä on se ja tykkään kyllä siitäkin. Oon sitä mieltä, että uusi Excalibur on vanhaan verrattaessa niin erilainen, että se olisi pitänyt nimetä uudelleen. Vanha Excalibur on IHANA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että uusi nimi olisi voinut olla! :) Mä en omista sitä vanhempaa, mutta kuvissa se on kyllä ollut myös kaunis! Ja ennen kaikkea se leimausominaisuus oli plussaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)