27 lokakuuta, 2012

Lakkaajan näköinen lakkaus

Tästä lakkauksesta tuli todella paljon itseä miellyttävä :) Ei mulla tästä kyllä kovin paljoa kerrottavaa ole, kun ei suunnitelmakaan ollut kummoinen :D

Kaivelin syntilaatikkoa, ja päätin kokeilla Kleancolorin Chunky Holo Scarlettia, kun se on niin ihanan punainen. Samasta laatikosta löytyi sille alustaksi Rimmelin punainen Movie Star, joka oli kyllä unelma levitettäessä, ja yksi kerros riitti. Päälle laitoin Scarlettia kerroksen, ja siihen olin kyllä aavistuksen pettynyt. Tuo pohja on niin vahvan värinen, että nuo hippuset ei samalla tavalla pääse vaihtamaan väriä kuin muissa saman sarjan lakoissa.

Leimasin näihin A29-laatasta keskimmäisen kuvan, jonka vuoksi koko laattaa himoitsin. Leimasin Konadin helmiäismustalla, joka on kyllä unelma. Ei sottaa läheskään niin paljoa kuin se perusmusta, eli alan varmaan käyttää jatkossa tätä kokokynnenkuvioihin ja tavallista mustaa pienempiin kuvioihin. Nimettömään ja keskisormeen jouduin leimaamaan kärkeen vielä vähän jatkoa, koska kuvio loppui kesken.


Yritin miettiä, minkä värisiä strasseja laittaisin kukan(?) keskelle, mutta päädyin microhelmiin koska halusin kultaista. Näistä tuli mun mielestä niin kivat, ja mun näköiset! Vähän Polishield levitti leimoja, muttei sitä huomaa juurikaan livenä. Kuvissahan kaikki nyt näkyy :P




-Color Club, Stuck on You
-Rimmel, Movie Star, 1 kerros
-Kleancolor, Chunky Holo Scarlet, 1 kerros
-leimat Konadin helmiäismustalla laatasta A29
-kultaisia microhelmiä
-Polishield

Ja ei sitten kuivunut millään tuo Kleancolor, laitoin päälle kerroksen Polishieldiä, ja vasta puolen tunnin päästä uskalsin leimata nämä. Leimauksen jälkeen levitin uudestaan Polishieldiä ja OPIn Drip Dry -tippoja, ja puoli tuntia senkin jälkeen jäi vielä lommo jos painoi kynnellä. Mur.

Nyt ei kyllä tässä blogissa nähty Halloween-kynsiä, koska en tänään halunnut vaihtaa lakkausta. Ja huomenna on ihan turha enää tehdä, mutta ei mua nyt oikeasti edes harmita ;)

16 kommenttia:

  1. Nyt on upeat kynnet! On myös ihan tämän lukijan näköinen lakkaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sä tunnut tykkäävän kans aavistuksen synkemmistä ;)

      Poista
    2. Pitää paikkansa! Tosin näin 30 ikävuoden lähestyessä oon opetellut käyttämään (ja oikeesti ihan mielellään) muutakin kuin mustaa, hopeaa ja punaista, mutta aina välillä mieltymys synkkiin juttuihin nostaa päätään :)

      Poista
    3. Jossakin luki mun mielestä niin ihanasti, että "pukeudun mustaan, kunnes keksitään jotain tummempaa" tai jotain tuonnepäin :D Oon itsekin opetellut värien käyttöä, mutta oon niin tarkka sävyistä mitkä sopii, musta on niin helppo :)

      Poista
  2. Kauniit!:)
    Ja totta, kuvat on petollisia kun kaikki virheet näkyy, vaikka luonnossa näyttäisi nätiltäkin:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, kuvista huomaa monta asiaa, mitä ei välttis kuvaustilanteessakaan hoksaa :D

      Poista
  3. Pakko yhtyä yllä oleviin kommentteihin, eli on kyllä upeat kynnet!

    Voisitko tehdä postausta kynsitaiteilun alkeisiin? Eli ihan alusta alkaen mitä tarkoittaa mitäkin? Oon ihan hukassa sanojen leimaus, fimot ymsyms kanssa ja kaipaisin jotain "kynnet tumpelolle postausta".

    - Kipsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pitäis tosiaan saada jotain tuollaista aikaiseksi, oon kuitenki itse jo vuoden harrastellut ja pitänyt blogia... Laitetaan muistilistalle, niin vois tehdä kun on aikaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)