15 tammikuuta, 2014

Tarroja!

Uskomatonta, mutta mun kynsillä on nyt tarroja. Viimeksi olen käyttänyt tarroja joskus vuosi sitten :D En tykkää tarroista, mutta yhtäkkiä muistin näiden olemassaolon. Ostin nämä joskus viime vuonna, huomattuani näiden kynsien myötä "ääriviivatarrojen" soveltuvan kynsikoristeluun.

Tällä kertaa tämän lakkauksen tekeminen kesti kolme päivää. Hengailin ensin yhden päivän pelkällä aluslakalla, toisena päivänä lakkasin värilakan. En keksinyt heti koristeluja sille, mutta sitten seuraavana päivänä muistin nuo tarrat :D




Käytetty lakka A Englandin Jane Eyre, jonka olen saanut esiteltäväksi Adeninasta. Lakka on varmaan jo kolmatta kertaa käytössä, tämä on kokoelman nimen mukaisesti "goottikaunotar". Tarrat tosiaan hankittu ajat sitten, jostain askarteluliikkeestä tai kirjakaupasta.

Oli muuten aika ärsyttäviä laittaa. Koukeroihin väleihin jäi paljon niitä pikkuhitusia, joita sai pinseteillä irrotella, onneksi ei ollut märät lakkaukset kynsillä. Lisäksi muotoon leikkaus ja kohdistus, joista niin tykkään. Jokaisen tarran jälkeen piti laittaa päällyslakka, kun muuten meinasivat irrota mun kaarevalta kynneltä, kun viisaana laitoin ne ihan reunaan. Mutta kivasti jotenkin pehmentyivät tuonne päällyslakan alle, ei näy mitään teräviä reunoja.

Tuli melko näyttävät kynnet, ja on nämä kyllä herättänyt huomiotakin :) Tarroja jäi vielä kolme neljäsosaa jäljelle, että tulee ehkä käytettyä vielä toisenkin kerran.

6 kommenttia:

  1. Tuo jane eyre näyttää kyllä lumoavalle pullossa, mutta sitten taas kynsillä ei oikein iske minuun. Pitäisi näkyä ehkä enemmän kimalletta kynnellä, että olisi mieluisampi :D kiva yhdistelmä kuitenkin noiden tarrojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on yksi niitä harvoja mustapohjaisia sävyjä, joista itse tykkään, mutta oon samaa mieltä, että kimalle sais näkyä enemmän :) Kiitos kehuista!

      Poista
  2. Jane Eyre on ihana! Sitä ei vaan saa kuvattua millään niin upeana kuin se livenä näyttää kynsissä. Kuvissa se näyttää vaan mustalta, mitä se ei ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis, enkä ole sitä kertaakaan saanut hyvin kuvaan, vaikka olen kolmesti tai neljästi sillä lakannut :D

      Poista
  3. Ihanat kynnet! Jane Eyre on kyllä upea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)