22 maaliskuuta, 2014

Mestarilta matkittua

Lähes viikon huomaamaton postaustauko! Varsinaista kynsimasennusta ei ole, mutta ei vain huvita laittaa kynsiä, tilata lakkoja eikä niistä vähistäkään tuotoksista osaa kertoa mitään :D

Tällä kertaa halusin valkoiset kynnet, ja inspiraation puutteessa lähdin matkimaan Tartofraisesia. Nämä kynnet on vainonnut mun siitä asti, kun näin ne (jotain kaksi vuotta), ja nyt ne oli toteutettava.

Lakkasin valkoisen pohjalle, ja laitoin glitterit kärkiin, kun tarkoitus oli mallista poiketen leimata kärjet. Suunnitelmat kuitenkin muuttui, ja päädyin käyttämään siirtokuvia kynsien kulmiin.  Niinpä glitteri näyttää vähän hölmöltä, mutta kimalsi toisaalta niin nätisti, että mitä väliä :D

Tokihan mun piti ottaa myös yksi hanskakuva, koska esikuvakynnetkin oli kuvattu niiden kanssa ;)




En huomannut kuvata käytettyjä asioita, mutta lakkana Gina Triotin White. Kärkiin lakkasin Orlyn Haloa, jonka päälle ripottelin Nfu'Oh:n kultaista ja hopeista glittersekoitusta. Siihen päälle sitten siirtokuvat.

Viihdyin näissä muistaakseni kolme-neljä päivää Juuri postauksen alussa mainitusta syystä, ja myös sen vuoksi, että tykkäsin näistä aikalailla :D

11 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet :) Valkoinen, musta ja kulta (ja hopea) sopivat hyvin yhteen!

    VastaaPoista
  2. Oijoi, nää on niin kauniit... <3

    VastaaPoista
  3. Mä en yleensä syty kamalasti valkoisille kynsille, mutta nää on kertakaikkisen upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Mä taas pitäisin mielellään ihan valkoisia kynsiä, mutta kun kärjet kuluu, niin valkoinen yksinään alkaa näyttää rumalta :D

      Poista
  4. Joskus kannattaa ehdottomasti vähän matkia. En kattonut alkuperäisiä lainkaan, mutta nämä sun on just ihanat! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ei kannata vilkaistakaan moisia taidonnäytteitä, katsellaan näitä vaan ja ollaan tyytyväisiä :D

      Poista
  5. Tosi nätit, tää on just kiva, kun valkosen ja mustan kontrasti ja kimalletta niin ei voi muuta kuin <3_<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Todellakin, on Tartofraisesilla silmää ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)