29 lokakuuta, 2013

Ostosteluita

Tein nyt oman postauksen tämän kuun hankinnoille, kun niitä pitkästä aikaa hieman kertyi. Oon ollut melko maltillinen uusien kynsijuttujen ostossa pitkään, mutta ennen pitkää sitä kuitenkin sortuu :D

Ekana Seppälästä ostetut jutut. Olin päättänyt olla ihan ilman Golden Rosen Jolly Jewelsejä, mutta kun niitä sattui siellä vielä olemaan, niin ostin. Nämä kaksi onkin ainoita ollut, jotka koko kokoelmasta yhtäänkään himotti. Lisäksi tekstuurilakkafanina ostin "pari" uutta sävyä, toivottavasti ovat edes siedettävän laatuisia :)


Lisäksi Anttilasta kotiutin essien Cashmere Bathroben, joka nähtiinkin aiemmin kynsillä, sekä IsaDoran Silver Crushin.


Klikkailin itseni ensimmäisen kerran Harlow & Co:lle, enkä voinut sitten jättää tilaamatta. Maltillisesti neljä lakkaa, kaikki mun himoitsemat oli loppuunmyyty, ja pakko oli saada tilata jotain heti :D


MiMaxilta tilasin siirtokuvia, sekä yhden leimauslaatan.


Lisäksi vielä MiMaxilta yllärinä tulleet testituotteet. Ihania purkkeja värikkäitä niittejä ja erilaisia hileitä. Oonkin noiden niittien ostoa tuumaillut :)


Mä siis todella tarvitsin uusia lakkoja. Katsokaa, mun syntilaatikko suorastaan huusi lisää täytettä.


Laatikossa siis kaikki testaamattomat lakat. Osa on ollut siellä jo vuoden, mutta en ota paniikkia. Tilanne voisi olla pahempikin, jos en yhtään olisi rajoittanut mun shoppailua :D

12 kommenttia:

  1. Wohoa, näyttää hyvältä sunkin lootassa :D Mulla on n. 75 testaamatonta lakkaa mutta nyt ei ole MITÄÄN tulossa mistään. Ellei sitten KBShimmerit koidu kohtalokseni...
    Mutta mikä on tuo Jessican lakka kuvissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä ja hyvältä, silti monikaan noista ei kelpaa kynsille ;D Jessican lakka on nimeltään Overture. Tosi nätti kyllä, mutta varmasti vaikea yhdisteltävä :)

      Poista
  2. Näyttää upealta tuo kuparinen Jessica.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kauniin värinen, vaikken ihan ymmärrä, miten oon tuon valinnutkin :D

      Poista
  3. ihania ihania lakkoja ja muita ostoksia :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Vähän aikaa saa taas fiilistellä :D

      Poista
  4. Hyvä että näytit syntilaatikkoasi, nyt nuo omat reilu parikymmentä testaamatonta lakkaa ei tunnu enää missään! =D Kiiiiitos! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Ole hyvä vain! Voit surutta lähteä vielä shoppailemaan ;)

      Poista
  5. Ihania lakkoja oot ostellu :)

    VastaaPoista
  6. Muakiinnostais kovin kanssa noi Seppälän tekstuurilakat. Ajattelin sortua myös testaamaan Lumenen tekstuurilakkoja. Ja hienoa kun viitsit näyttää testaamattomien lakkojesi laatikon, niitä on saattanut kertyä tännekin jokusen kymmentä... Hups!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaiselta nuo Nailsin tekstuurit kyllä näyttää! Pitänee saada joku kynsille piakkoin, ja toivoa, että ovat suht hyvälaatuisia :) Mä en ole edes tajunnut, että Lumenellakin on tekstuureja, mutta ilmeisesti ne on niitä 3D-lakkoja? Periaatteessa dissaan Lumenen lakkoja, mutta ehkä sitä voisi ostaa yhden kokeeksi ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)