05 elokuuta, 2013

Polka **** Dots

Mitä tehdään, kun on kiire lakata kynnet, eikä koristeluille olisi aikaa? Valitaan tietysti mahdollisimman hankala lakka, jonka pelkkään levitykseen tulee käytettyä aikaa enemmän, kuin keskimäärin kynsiin yleensä.

Entä sitten, kun tietää, että lakkauksessa pitäisi viettää useampi päivä? Otetaan varman päälle, ja valitaan sellainen lakka, mistä jo valmiiksi melkein tietää, ettei tule siitä tykkäämään.

Näin kävi mulla. Kiireessä siis piti tehdä kivat kynnet, joissa jaksaisi olla. Valitsin kuitenkin jostain syystä kokeiltavaksi Maybellinen Polka Dotsin, joka osottautui painajaiseksi. Glittereitä tuli kynsille todella epätasaisesti ja mun mielestä liikaa kerralla. Joka kynnen jälkeen tökin glittereitä tikulla keskemmälle kynsinauhan vierestä, että rajojen siivous helpottuisi, sekä painelin glittereitä kynttä vasten, kun osa meinasi olla liian koholla.

Toisellakin kerroksella glitterit levittyivät tai olivat levittymättä niin kuin itse halusivat. Totesin pohjankin olevan liian läpikuultava, jotta se peittäisi kohtia, mihin ei noita vastahankaisia pirulaisia asettunut. Lakka lisäksi paksuuntui joka sekunti lisää, joten toisella kierroksella ravistelin jo pulloa joka kynnen jälkeen.

Kolmannen kerroksen (+kaiken tökkimisen!) jälkeen luovutin, ja meinasin poistaa lakat kokonaan, sen verran v***tti. Aaattelin kuitenkin jostain tuntemattomasta syystä antaa näille silti mahiksen.





En katsonut kelloa, mutta tunnista kahteen näiden kanssa taistelin. Onnesi ostin näitä kolme kappaletta kerralla, että riittää iloa ja riemua tulevaisuuteenkin! Hyvä minä, hanki toki lähes koko sarja kokeilematta yhtä ensin!


Kun olin saanut lakattua, googlettelin kuvia miten hyvin muut olivat saanet tämän levitettyä. Onneksi löytyi muutama vieläkin kamalampi lopputulos, kuin minun aikaansaama.

Ja muuten miksi ihmeessä lakan nimi on "Polka Dots"? Mun mielestä polkadotsit on nättejä, nätisti ja symmetrisesti aseteltuja pikkupalloja. Nämä molluskat ei olleet nättiä nähneetkään, tai ehkä marketin hyllyllä, missä oli muitakin lakkoja.

Inhosin näitä joka sekunti, jotka nämä oli kynsillä. Ja olivatkin kokonaiset kolme vuorokautta, että ainakin nämä on kestäviä. Jota ei tässä tapauksessa mun mielestä oikein voinut laskea eduksi ;)

Ei ehkä ollut tarkoitus väittää, että lakka oli p**ka, vaikka olikin. Voihan tämä joillekin toimia. Kokemuksia kellään?

23 kommenttia:

  1. NO WAU! Nää on ihan mielettömät! Harmi, että levittäminen on ollut noin tuskaista, syö kyllä intoa käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! Ja itsehän en edes tykännyt lopputuloksesta :D

      Poista
  2. Mä olen jättänyt ihan tarkoituksella ostamatta nuo lakat ja tämä postaus vaan vahvisti mun ennakkokäsityksiä noista. En osta yhtäkään, sillä luulen että mulla kävisi juuri noin kuin sulla. :D Niin tuttu tunne! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä arvelin, että näin kävis, mutta ostin silti! Monta! Uskon, että töpöttelemällä tai toisen lakan päälle koitan näitä seuraavaksi ;)

      Poista
  3. Mä en ole näitä ostanut kun kaupoissa joissa nähnyt niin olivat ilman hintaa. Mutta ilmeisesti nää nyt ei välttämättä jää edes hankintalistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kalliita nämä ei onneksi ollut, ainakin meidän minimanissa olivat vain 4,90e :)

      Poista
  4. Mie oon yrittäny näitä metsästää vaikka mistä, mutta en oo löytäny. Ihan sama vaikka on kamala levittää, mie haluun ton vihreen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Voisin kyllä luopua tästä, en tule käyttämään toiste ;)

      Poista
    2. Mie voin kyllä mielelläni antaa laklle uuden kodin jos kelpaa! ;D
      Laita vaikka sähköpostia koukussa.kynsilakkaan (a) gmail.com

      Poista
  5. Ihan hauska näitä on kyllä katsella - nyt esimerkiksi sun kuvissa ja kaupassakin olen pari kertaa vilkaissut, mutta varmaan hyvä ettei ole tullut ostettua. Lakkaamiselämyskin on "puoli ruokaa" niin sanotusti, joten jos levittely on aivan painajaista niin edes hyvä lopputulos ei anna sitä anteeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullossa nää onkin ihan kivoja, pitää kokeilla käyttää näitä jotenkin toisella tavalla, ennenku luovuttaa...

      Ihan oikeassa olet, osa lakkailun ilosta tulee laadukkaasta lakasta :D

      Poista
  6. Uuh, voin lähes tuntea tuskan:/ Ehkä noillekin ottaja löytyy joten kirppiskoppaan vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässäkään lopputulos ei edes korvannut kärsimyksiä :D

      Poista
  7. Ei oo vielä kokemuksia, kyllä se on yksi ostettava testiin.

    VastaaPoista
  8. Haha, hauska kirjoitus :D Mulla ei ole noita, mutta tekisi mieli ostaa tuo tummansininen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos voi omalla ahdingolla piristää muita ;D Jostain syystä mulla on vielä jotain odotuksia tuolta siniseltä, pitänee käyttää sitä vain kärkiin, niinku esim. Shiny laitto ;)

      Poista
  9. Ehkä tyhmä kysymys, mutta kysynpä silti ;D eli onko nuo ihan sun omat kynnet vai geelit? ja vau, selailin sun blogia ja teet uskomattoman hienoja kynsiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole :) Omat luonnonkynnet on, joita yritän varjella ;) Kiitos kehuista! Toivottavasti sellaisia tulee jatkossakin ;D

      Poista
  10. Mä lakkasin just tolla sinisellä. Eihän se mitään herkkua ollut, koska kyseisestä pullosta oli suti ihan ihmeellisen malliseksi vääntynyt. Mulla onneksi kaksi kerrosta riitti ja sattui olemaan sivellinkin mukana, että sain reunat siistiksi. Tää sininen on musta melko hieno kynsillä. Harmittaa pilallinen suti. Lakka kuivui melko nopeasti, sillä en pilannut kynsiä, vaikka heti tökkäsinkin yhden kaappiin. Voin silti ymmärtää sun tuskan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenki kuvittelisin tuon sinisen helpommaksi, ja myös nätimmäksi ;) Laita viestiä siitä sudista maahantuojalle, ehkä ne hyvittää siitä jotain?

      Kiitos sympatiasta! Ei moni lakkauskokemus ole ollut yhtä raastava ;)

      Poista
  11. Voi apua! :D Tuo vihreä taitaa olla näistä kyllä läpikuultavin, jos nyt oikein muistelen... En itse ole tosiaan koittanut näitä yksistään koko kynnelle, mutta olisi varmaan pitänyt, että olisin osannut varoittaa tämän kaltaisista ongelmista! :/
    ..Mun mielestä ainakin tähän kokoelmaan kuuluva mustavalkotopperi (Chalk Dust) on ihan "hyvää kamaa" kun siinä väritön pohja ja kuuluukin levittää vain toisen lakan päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan kyllä tuolta siniseltä enemmän, ihan värinsäkin puolesta :) Ja aion kyllä varmuuden vuoksi laittaa tummansinisen sinne alle ;)

      Olit niin nätisti käyttänyt tuota sinistä kärkiin, että se on ihan jo sen takia pelkästään omistamisen arvoinen! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)