02 kesäkuuta, 2014

Tahdon olla vesiputous

Otsikkoa kirjoittaessa pohdin pitkään, onko suomenkielessä yksisanaista vastinetta 'wannabe'lle? En keksinyt :D Kynsille kuitenkin yritin mm. Nailasauruksen paljon harrastamaa waterfall-mania. Tätä on muualla blogeissa onnistuneesti varioitu, ja vihdoin uskalsin itsekin kokeilla.

Pohjalla toinen ostamistani Essieistä, Hide & Go Chic. Siniharmaa kahdella kerroksella peittävä ihanuus.


En halunnut kaikkiin kynsiin putousta, vaan halusin ns. aksenttikynnet vaan sutia lakkaa sinne tänne, onnistuen kuitenkin vain peittämään kynnen pinnan. Ne putouskynnet kuitenkin menivät vielä kammottavammin pieleen, vapisevan näköiset harakanvarpaat "koristivat" kynsien tyviä :D Ehkä ohennetulla akryylimaalilla, jolla ne tein, oli osuutta asiaan. Lisäksi en tajunnut tehdä viivoista tarpeeksi paksuja, joten niitä joutui sutia monta.



Toisaalta mä tykkäsin kynsistä, vaikka eivät vastanneetkaan mun suunnitelmaa. Värit on jees, pohjalla kaunis sininen, ja koristelujen värimaailma sopi lakalle. Mutta silti, ottaen huomioon, mitä tässä yritettiin, laitan postaukseen tunnisteen "Kynsimokat" :D Hetken aikaa saa taas kulua, ennen kuin käännyn koristeluissa siveltimen puoleen.

13 kommenttia:

  1. Nuo aksenttikynnet ovat tosi hienot! Saispa itekin noin hienoa sotkua aikaiseksi (what? :D hhaa).
    Tykkään siitä että sun kuvat on otettu ulkona niin että nurmikkoa (tai jotain vihreitä puskia?) näkyy kuvissa! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat. Tuo vesiputous on tosi hämäävä koristelutyyli, näyttää tosi helpolta ja yksinkertaiselta, mutta siitä on yllättävän hankala saada kivan näköistä..

    VastaaPoista
  3. Kivan näköiset kynnet tuli vaikkei ollutkaan ihan sitä mitä piti :)

    VastaaPoista
  4. Mielettömän kauniita kynsiä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille ihanille kommenteista! <3 Valitettavasti mökillä oli pari päivää netti pimeänä, en päässyt heti kännykällä vastailemaan :/

    VastaaPoista
  6. Tuo aksenttikynsi on kiva! Miksen mä onnistunut edes sotkussa, kun joskus yritin vastaavaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se johtuu varmaan siitä, että toisen sotku näyttää aina paljon siistimmältä kuin oma ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)