Sivut

29 maaliskuuta, 2013

Pääsiäisen aloitus

Pahoittelen pitkää postausväliä, on ollut muutama kiireinen päivä, ettei ole ehtinyt pahemmin koristelemaan. Yksivärisiä olen lakkaillut, muutamaa strassia lukuunottamatta. Mutta äsken huomasin, että olin unohtanut kuvata nekin :D

Esittelen kuitenkin nyt eilen lakatut kynnet. Oli niin ihana keväinen päivä, ja pääsiäinen tulossa, että halusin kokeilla Seppälästä ostamaani neonvihreää lakkaa :) Ei ollut suuria odotuksia tämän suhteen, mutta yllätyinpä positiivisesti! Lakka oli nätti levittää, kolmella kerroksella peitti, ja jälki oli ihanan tasaista joka kerroksella. Plussaa isosta siveltimestä, miinusta kapeasta pullon suusta :D

Halusin leimata valkoisella, ja valitsin tuollaisen ruohomaisen kuvion. Mietin pitkään miten päin, ja mihin kohtaan sen leimaan. Päädyin sitten jättämään aavistuksen kynnen tyveä näkyviin.

Valtavan kirkas lakka, jättää huomiotussitkin kakkoseksi :D Tässä kuvat leiman kanssa ilman päällyslakkaa.



Kuvasin tuon välivaiheen varmuuden vuoksi, kun aioin koristella näitä lisää, ja jos olisin pahemmin mokaillut, niin olisi vielä voinut esitellä ihanan lakan :D Halusin näihin yhtäkkiä vähän hopeista kimallusta, ja maalasin Orlyn linerilla muutaman suikaleen päälle glitteriä. Mun mielestä olisi ehkä voinut jättää glitterin laittamatta, mutta ihan kivat ne on näinkin :)



Ihanaa, kun moneen päivään on kynsillä jotain sellaista, mistä tykkää :D Ei tullut kuvattua tarvikkeita, mutta lakka on Seppälästä ostettu Nails-merkkinen, ja leimat on DRK-A -laatasta Konadin valkoisella, glitteri Orlyn Instant Artist sävyssä Platinum Glitter.

Tänään suunnitteilla varsinaiset pääsiäiskynnet, mukavaa, kun on taas aikaa panostaa koristeluihin (ja postaamiseen) ;)

In english: Nice neon green for a beautiful spring day. I stamped an grassy looking image, and added some silver glitter. I just love the brightness of this mani!

11 kommenttia:

  1. Hei näähän käy pääsiäiskynsistä myös, vähän tulee sellainen rairuohofiilis! Tosi nätit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mullekkin tuli rairuoho mieleen näistä :D

      Poista
  2. Ihana lakka! Ja kyllä on kivat kynnet!!! :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä mielettömän kirkas :)

      Poista
  3. Aika räikeät, mutta hienot. Mun mielestä glitteri sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Mä en itse oikein saanut päätettyä kumpi on kivempi :D

      Poista
  4. Mietein Seppälässä tuon lakan ostamista, mutta jätin hyllyyn. Nämä kynnet nähtyäni on se pakko sittenkin ostaa, ihanan keväiset kynnet oot saanut tehtyä, tykkään ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Mä oon kans kerran jättänyt tän hyllyyn, mutta viimeksi en muuta ostamista sieltä keksinyt, että onnekas pakko-ostos tämä oli :D Ja kiitos kehuista! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)